Monday, April 16, 2007

Mao

Nyt on kyllä pakko kirjoittaa...

Luin koko viikonlopun uutta elämäkertaa Maosta. Olin jonottanut sitä kuukausia, ja kun sain sen käsiini, luin tuon 730 -sivun järkäleen muutamassa päivässä lapsenhoidon ohella. Se olikin sitten kiehtova mutta järkyttävä kirja. Menetin lähes yöuneni pohtiessani asiaa. Maolaisuus, Kiinan kommunismi, on ollut täysin järjestelmällistä puhdasta institutionalisoitua pahuutta. Kirjan perusteella systeemissä ei ollut mitään hyvää, ei pisaraakaan. Maon aikana kuoli yli 70 miljoonaa (!!!!!) kiinalaista hänen toimiensa seurauksena. Maolle ihmishenki ei merkinnyt mitään. Hän tapatti väkeä milloin huvikseen, milloin välinpitämättömyyttään. Kansa kuoli massoittain nälkään siksi että Kiina mm.avusti paljon itseään rikkaampia itä-Euroopan maita suurilla summilla ja vei lähes kaiken ruokansa mm. Neuvostoliittoon. Ja sai vastineeksi tekonologiaa, joista suurin osa meni osaamattomissa käsissä aivan hukkaan. Kiina oli täynnä lentokoneita, jotka eivät pysyneet ilmassa, laivoja, jotka eivät pysyneet pinnalla, ydinpommeja, joiden ohjausjärjestelmä oli niin kelvoton, että oli sattumaa, että ne eivät kokeissa osuneet asutukseen. Säännöllisin väliajoin "puhdistettiin" tietty prosenttimäärä ihmisistä, viis siitä olivatko nämä tehneet mitään järjestelmän vastaista. Mao antoi omien vaimojensa ja lapsiensa kuolla ilmeenkään värähtämättä: Esimerkiksi pitkän marssin aikana kaksi hänen lastaan jätettiin "tien varteen", koska näitä ei viitsitty raahata mukana. Mao oli paha vihollisilleen, mutta ehkä pöyristyttävintä oli se, että hän oli ihan yhtä paha omilleen. Suurin osa Maon perheenjäsenistä, sukulaisista ja lähimmistä työtovereista, puhumattakaan uskollisista puoluetovereista kuoli hänen aloitteestaan. Kun Maon lähin työtoveri vuosikymmenien ajalta sairastui syöpään, Mao kielsi tältä hoidot, koska pelkäsi tämän Zhou Enlain elävän pidempään kuin hän. Kukaan ei ollut turvassa. Mao tuhosi suurimman osan Kiinan vanhasta kulttuurista: rakennuksista, kirjoista ja temppeleistä. "Kulttuurivallankumouksessaan" hän kielsi kaiken kulttuurin. Hän elätteli toivetta yhteiskunnasta, jossa ihmisten nimet olisi korvattu numeroilla ja kaikki kulttuuri ja tunteet poistettu täydellisesti. Ihmiset pidettiin ruodussa uhkailulla ja väkivallan pelolla, koska Mao tiesi ettei kukaan kannattaisi häntä vapaaehtoisesti.

Mao oli ilmiselvästi paha ihminen. Ei heikko tai hairahtunut, vaan täysin empatiakyvytön psykopaatti. Pelottava ihminen. On niin vaikea ymmärtää. Puistattaa.

No comments: