Aika shamppanjan...

Tämä nainen on nyt sitten maisteri ja kieppuu elämän spiraalissa erilaisten muutoksien kourissa. Aina ei voi tietää etukäteen, mitkä valinnat osoittautuvat pitkällä tähtäimellä hyviksi, mitkä huonoiksi. Mutta show must go on. Onneksi se spiraali kieppuu Jumalan kämmenellä.

Siunauttua shamppanjanmakuista syksyä! Yritän kirjoitella kun siihen löytyy taas energiaa! :-)

Kyselyikä

Keskustelu tänään kolmevuotiaan kanssa: Äiti: Miksi sä oot piirtänyt sohvaan?!?! Lapsi: No mä halusin siihen kuvioita. Äiti ei keksinyt mitään järkevää sanottavaa.

Lapsen kysymyksiä:
- Mikä tuo on? (vhs-kasetista) --> uudelle sukupolvelle sellaiset muinaisjäänteet ovat vieraita
- Mistä juusto valmistetaan?
- Onko purjo vihannes?
-Mikä on aamun koi?
-Mitä ne enkelit oikein on?
-Mihin sitä voi käyttää? (yleiskysymys kaikkeen)

Ihan normaaleja järkeviä kysymyksiä. Onneksi noihin osaan vielä jollakin tapaa vastata. Auta armias kun kuluu muutama vuosi.

Because The World is Round, it Turns Me on...

En ole päivittänyt blogiani viime aikoina. Miksikö? No ehkä elämä on vienyt mukanaan. Olen huomannut eläväni vain päivästä seuraavaan, katsoen edellisenä päivänä mitä kalenteri seuraavasta päivästä sanoo. Eli enemmän elämää, vähemmän blogia, tai jotain sen tyyppistä. Olen lukenutkin vain vähän: Mustamiekka -fantasiasarjan ensimmäisen romskun, Rankattaret eivät liho -kirjan rankalaisesta tavasta syödä (viihdyttävä kirja muuten) sekä visuaalisesti mainion uutuuskirjan vapaamuurareista.

Sekä tietenkin latinaa. Muinaiskreikan ja -heprean jälkeen on ollut tosi kummallista opiskella kieltä, jota pystyy lukemaan ja oikeastaan kääntämäänkin apuvälineiden avulla melkein saman tien. Latina on ihana ja kaunis kieli. Harmi ettei sitä klassisessa muodossaan puhuta oikein missään. Passiivista latinantaitoa minulla on tosin ollut; opin toki jo kuorossa laulaessani kielestä olennaiset sanat: olen kyllä ymmärtänyt, jos tekstissä puhutaan esimerkiksi "kohdun hedelmästä" tai muista olennaisista asioista ;-)

Olen katsellut viime aikoina melko paljon leffoja. Kävin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestareilla, joissa näkee leffoja joita ei muuten oikein missään näe. Näin siellä muun muassa aivan ihanan kuubalaisen melodraaman, nyyh. sekä Julie Delpyn 2 days in Paris, joka oli viihdyttävä hyvän mielen onetimeri. Olen nähnyt myös todella surkeita leffoja. Top 2 maailman huonoimmat leffat ovat tällä hetkellä 1) Grimmin veljekset; leffa jossa ei ole päätä eikä häntää vaikka siihen on ympätty kaikki maailman kliseet puhuvasta mönjästä punahilkkaan, sekä 2)Blueberry; leffa, jossa päähenkilö pääasiassa hilluu aavikolla sienipäissään käärmeitä nähden. The Doors riittää minulle siinä lajissa varsin hyvin :-)

Olen läheisen vaikutuksesta siirtynyt jumppavideoiden kasariseen ja nolostuttavan kivaan maailmaan. Pinkkiä hikipantaa en tosin ole ostanut. Mietin välillä, näkyykö jumppaava silhuettini verhojen läpi ulos naapureita viihdyttäen...

Ho, tuu, too, ton, hoi, toon, tois, tuus...

Teologian opiskelijoiden tyypillinen ongelma on se, että klassiset kielet jäävät opintojen loppuun. (Jotkut kirkasotsaiset lukiosta suoraan tulevat viisaat fuksit tosin suorittavat ne jo ensimmäisenä vuonna) Itsekin olen niitä nyt opintojen lopuksi tahkonnut. Gradun, tuon monien mielestä hankalimman opinnäytteen sen sijaan palautin jo vuosi sitten. Mielestäni keskinkertainen gradu ei vaatinut paljoakaan energiaa. Totuus on että kielten (varsinkin kuolleiden sellaisten) opiskelu kysyy istumalihaksia. Niistä ei selviä ymmärtämisellä tai logiikalla vaan ne vaativat puhdasta litanioiden pänttäystä. Oo, eis, ei, omen ete, uusin, omai, ee etai, ometha, esthe, ontai, on, es, en, omen, ete, on, omeen, uu, eto, ometha, esthe, onto jne....Deklinaatiota deklinaation perään, konjugaatiota konjugaation perään. Opiskelin pari kuukautta koinekreikkaa ja nyt osaan kääntää Uutta testamenttia, vaikkakin hitaasti. Erotan ykkösaoristin kakkosaoristista ja perfektin pluskvanperfektistä. Harmillista on, että heti kun kieltä alkaa todella ymmärtää kurssi loppuu ja on yritettävä puhdistaa mieli ja siirryttävä seuraavaan kieleen. Kaikkien kielien suhteen epämotivoituneiden vuosien jälkeen olen löytänyt jotain uutta: Kielen opiskelemisen ilon. Suunnittelen jopa, että joskus tulevaisuudessa voisin alkaa verestää elävien kielien taitoani, ehkä jopa opetella jonkun uuden; ehkä italian tai espanjan.

Olen lukenut neljännen Dan Brownin dekkarini Meteoriitin. Yhtä taattua kamaa kuin Murtamaton koodi, Da Vinci- koodi ja suosikkini Angels and Demons. Vaikka hymähtelen Brownin sensaatiohakuiselle, naivihkolle ja liikaa selittävälle kirjoitustyylille, koukutun hänen romskuihinsa aína. Jotenkin taidokkaasti hän luo niiden rakenteet. Kaava on samantyyppinen kuin saippuasarjoissa. Luvut loppuvat aina kursivoituun tuijotushetkeen. Paavit ja presidentit vilahtelevat, Nasan agentit ja tappajamunkit viuhahtelevat sivuilla.

Lueskelin myös Raisa Lardotin sisustuskirjan ja Päivi Lipposen "elämäkerran". Kumpikaan ei ollut mitenkään erityinen noin kirjallisesti. Olen lueskellut myös ompelukirjoja. Jos minulla olisi ompelukone ja taito käyttää sitä, tekisin kaikenlaisia hulppeita fantasiapukuja lapselleni (ja ehkä yhden salaisen prinsessapuvun tai Bollywood-asun itselleni, käytettäväksi vain kotona).

Taikuri saapuu, näyttää ilmaiseksi filmejä

Kaukoitäbuumi lukemissani kirjoissa jatkuu: Luin vietnamilaisen Kien Nguyenin kirjan Syrjitty, jossa hän kertoi lapsuudestaan Vietnamissa. Kienin biologinen isä oli amerikkalainen, ja hän saikin kokea kotimaassaan jatkuvaa syrjintää, kidutusta ja rasismia, varsinkin Vietkongin otettua vallan. Eri versiot Aasian kommunismista, joihin olen viime aikoina tutustunut ovat kautta linjan vastenmielisiä ja mielivaltaista kidutusta. Ihmishenki ei ole minkään arvoinen ja ihmisen minuus ja persoona pyritään hävittämään kaikin keinoin. Pahinta on kuitenkin aina lukea lasten huonosta kohtelusta. Osaako kukaan suositella kenenkään Pohjois-Koreasta karanneen elämäkertaa? Se olisi hyvä lopetus tälle hieman masentavalle kirjaputkelle. Sitten voin vaihtaa teemaa. Mikä voisi olla realistinen kuva ihmisestä? Jumalan kuva tekee niin paljon pahaa. Ehkä ainoa vaihtoehto on kuitenkin uskoa että hyvä voittaa.

Luin myös ihan perusviihdyttävän romskun nimeltä Venuksen syntymä, joka ajoittui 1400-1500-luvun Medicien hallitsemaan Firenzeen. Renessanssissa on jotain kovin kiehtovaa.

Koin eilen olevani hyvin suomalainen, kenties slaavilaisuuteen vivahtavalla tavalla. Seisoin Kasarmitorilla suuressa joukossa M.A.Nummisen esittäessä Kumipallona luokses pompin, samma på svenska ja sitten illan kohokohta Minä soitan harmonikkaa, joka kirvoitti hienoa yhteislaulua. Taattuun tyyliinsä miekkonen viiksekkäine ystävineen kiekui lopuksi encorena Donna o mobilen. Mitähän mahtoivat mahdolliset turistit ajatella tuosta "vibraatosta"... Mutta M.A. on jotenkin kummallisen tyylikäs kaikessa tyylittömyydessään. Ehkä tyyli on hänen kyvyssään tehdä kaikki se hassu pokkana vailla häpeää. Se tekee hyvää.

Minulle uusi tuttavuus oli myös Superjanne, yllättävän hyvä showrapmies. Tuskin ostaisin levyä, mutta jätkä loi hyvää tunnelmaa. Mannakin oli luulemaani parempi, joskaan niin chilli musa ei sopinut sen hetkiseen tunnelmaani. Olikohan eilen viimeinen sanan mukaisesti ulkona viettämäni yö tänä kesänä. Nyyh, vielä 9kk aikaa uuden kesän syntymään. Siellä se talven kohdussa kasvaa ja potkiskelee kunnes toukokuussa räjäyttää koko valonsa ulos. Vähän ylidramaattista? No joo.

Voisin viettää juhlapäivää, jälleen huomenna! (tänään ei jaksa ;-))

Helle

Helteen kunniaksi blogikin on vielä tavallistakin kevyempää kamaa. En kuulu niihin ihmisiin jotka voivottelevat, että viilenisi jo ilma ja alkaisi syksy. Päinvastoin, tykkään helteestä fyysisenä ja henkisenä olotilana. Helteellä koko ruumis on elossa ja lihakset lämpimät. Lenkkeilen mielelläni helteellä. Naama virneessä nautin kuumuudesta normaalisti skeidana pitämäni lista-r´n´b-popin soidessa korvissa. (onko parempaa lenkkimusaa kuin Under my umbrella, ella, ella, ee,ee,ee?) Villit hevoisetkaan eivät pystyisi pilaamaan olotilaani sillä hetkellä.

Saan illalla "toimittaa" kodinsiunauksen. Olen siitä fiiliksissä koska riittien toimittaminen on mielipuuhaani. Suuri Kodinantaja on läsnä ja siunaa.

Mistä saisi pillerin, joka antaisi saman tunteen kuin aurinko? Nyt on pakko kuunnella The Polyphonic Spreen loistava It´s the sun, jonka olen kuullut livenä New Yorkissa.

Ja mitäkö olen lukenut viime aikoina? No, kiitos kysymästä Fisutar, olen lukenut pelkkiä kevyitä kirjoja, kuten kevyen Gangesin tytär-elämäkerrallisen romaanin, joka kertoi Intiasta Espanjaan adoptoidun tytön paluusta juurilleen, ultrakevyen Tuuli Matinsalon hyvän olon kirjan, jossa on mm.julkkisten jumppavinkkejä ja ultrasuperkevyen hömppäromaanin V.I.P-ihmisiä. Unohtamatta tietenkään muinaiskreikkaa, mutta unohdin sen jo, koska se on vähän tylsä aihe.

Nyt palaan nauttimaan helteestä! Näin Suuri Lämmönantaja meitä hemmottelee! :-)

Picnic kaatopaikalla

Oli ihan loistavaa käydä UFFin alennuspäivillä: Mennä nyt kauppaan ja tietää että voi ostaa KAIKEN kivan mitä löytää :-) Arvatkaa, montako tuntia olin siellä... Toinen suosikkini ovat kirjastojen myyntikärryt. Olen löytänyt ihan uskomattoman hyväkuntoisia huippukirjoja viidelläkymmenellä sentillä kappale.

Elämäni on hassua: Olen joko täydessä vastuussa lapsesta tai en ollenkaan vastuussa. En siis elä koskaan sitä normaalin kahden perheen vanhemman arkea jossa koko ajan on osittain vastuussa. Minulla on vain joko tai. Istuin äsken parvekkeella. Se on poikkeuksellista, koska parvekkeeni ei ole yleensä muussa käytössä kuin kaatopaikkana. Miksikö? On liian kallista päästä romuistaan eroon, joten joudun varastoimaan ne. Nyt kuitenkin raahasin sinne aurinkoon tuolin, kirjan, kulhollisen mansikoita ja kuivan siiderin ja mietin: Onpa kiva olla olemassa! Kiitos isä ja äiti kun teitte mut silloin Töölössä vuonna miekka ja kypärä!