Thursday, November 8, 2007

Aika shamppanjan...

Tämä nainen on nyt sitten maisteri ja kieppuu elämän spiraalissa erilaisten muutoksien kourissa. Aina ei voi tietää etukäteen, mitkä valinnat osoittautuvat pitkällä tähtäimellä hyviksi, mitkä huonoiksi. Mutta show must go on. Onneksi se spiraali kieppuu Jumalan kämmenellä.

Siunauttua shamppanjanmakuista syksyä! Yritän kirjoitella kun siihen löytyy taas energiaa! :-)

Sunday, October 28, 2007

Kyselyikä

Keskustelu tänään kolmevuotiaan kanssa: Äiti: Miksi sä oot piirtänyt sohvaan?!?! Lapsi: No mä halusin siihen kuvioita. Äiti ei keksinyt mitään järkevää sanottavaa.

Lapsen kysymyksiä:
- Mikä tuo on? (vhs-kasetista) --> uudelle sukupolvelle sellaiset muinaisjäänteet ovat vieraita
- Mistä juusto valmistetaan?
- Onko purjo vihannes?
-Mikä on aamun koi?
-Mitä ne enkelit oikein on?
-Mihin sitä voi käyttää? (yleiskysymys kaikkeen)

Ihan normaaleja järkeviä kysymyksiä. Onneksi noihin osaan vielä jollakin tapaa vastata. Auta armias kun kuluu muutama vuosi.

Thursday, October 11, 2007

Because The World is Round, it Turns Me on...

En ole päivittänyt blogiani viime aikoina. Miksikö? No ehkä elämä on vienyt mukanaan. Olen huomannut eläväni vain päivästä seuraavaan, katsoen edellisenä päivänä mitä kalenteri seuraavasta päivästä sanoo. Eli enemmän elämää, vähemmän blogia, tai jotain sen tyyppistä. Olen lukenutkin vain vähän: Mustamiekka -fantasiasarjan ensimmäisen romskun, Rankattaret eivät liho -kirjan rankalaisesta tavasta syödä (viihdyttävä kirja muuten) sekä visuaalisesti mainion uutuuskirjan vapaamuurareista.

Sekä tietenkin latinaa. Muinaiskreikan ja -heprean jälkeen on ollut tosi kummallista opiskella kieltä, jota pystyy lukemaan ja oikeastaan kääntämäänkin apuvälineiden avulla melkein saman tien. Latina on ihana ja kaunis kieli. Harmi ettei sitä klassisessa muodossaan puhuta oikein missään. Passiivista latinantaitoa minulla on tosin ollut; opin toki jo kuorossa laulaessani kielestä olennaiset sanat: olen kyllä ymmärtänyt, jos tekstissä puhutaan esimerkiksi "kohdun hedelmästä" tai muista olennaisista asioista ;-)

Olen katsellut viime aikoina melko paljon leffoja. Kävin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestareilla, joissa näkee leffoja joita ei muuten oikein missään näe. Näin siellä muun muassa aivan ihanan kuubalaisen melodraaman, nyyh. sekä Julie Delpyn 2 days in Paris, joka oli viihdyttävä hyvän mielen onetimeri. Olen nähnyt myös todella surkeita leffoja. Top 2 maailman huonoimmat leffat ovat tällä hetkellä 1) Grimmin veljekset; leffa jossa ei ole päätä eikä häntää vaikka siihen on ympätty kaikki maailman kliseet puhuvasta mönjästä punahilkkaan, sekä 2)Blueberry; leffa, jossa päähenkilö pääasiassa hilluu aavikolla sienipäissään käärmeitä nähden. The Doors riittää minulle siinä lajissa varsin hyvin :-)

Olen läheisen vaikutuksesta siirtynyt jumppavideoiden kasariseen ja nolostuttavan kivaan maailmaan. Pinkkiä hikipantaa en tosin ole ostanut. Mietin välillä, näkyykö jumppaava silhuettini verhojen läpi ulos naapureita viihdyttäen...

Wednesday, September 5, 2007

Ho, tuu, too, ton, hoi, toon, tois, tuus...

Teologian opiskelijoiden tyypillinen ongelma on se, että klassiset kielet jäävät opintojen loppuun. (Jotkut kirkasotsaiset lukiosta suoraan tulevat viisaat fuksit tosin suorittavat ne jo ensimmäisenä vuonna) Itsekin olen niitä nyt opintojen lopuksi tahkonnut. Gradun, tuon monien mielestä hankalimman opinnäytteen sen sijaan palautin jo vuosi sitten. Mielestäni keskinkertainen gradu ei vaatinut paljoakaan energiaa. Totuus on että kielten (varsinkin kuolleiden sellaisten) opiskelu kysyy istumalihaksia. Niistä ei selviä ymmärtämisellä tai logiikalla vaan ne vaativat puhdasta litanioiden pänttäystä. Oo, eis, ei, omen ete, uusin, omai, ee etai, ometha, esthe, ontai, on, es, en, omen, ete, on, omeen, uu, eto, ometha, esthe, onto jne....Deklinaatiota deklinaation perään, konjugaatiota konjugaation perään. Opiskelin pari kuukautta koinekreikkaa ja nyt osaan kääntää Uutta testamenttia, vaikkakin hitaasti. Erotan ykkösaoristin kakkosaoristista ja perfektin pluskvanperfektistä. Harmillista on, että heti kun kieltä alkaa todella ymmärtää kurssi loppuu ja on yritettävä puhdistaa mieli ja siirryttävä seuraavaan kieleen. Kaikkien kielien suhteen epämotivoituneiden vuosien jälkeen olen löytänyt jotain uutta: Kielen opiskelemisen ilon. Suunnittelen jopa, että joskus tulevaisuudessa voisin alkaa verestää elävien kielien taitoani, ehkä jopa opetella jonkun uuden; ehkä italian tai espanjan.

Olen lukenut neljännen Dan Brownin dekkarini Meteoriitin. Yhtä taattua kamaa kuin Murtamaton koodi, Da Vinci- koodi ja suosikkini Angels and Demons. Vaikka hymähtelen Brownin sensaatiohakuiselle, naivihkolle ja liikaa selittävälle kirjoitustyylille, koukutun hänen romskuihinsa aína. Jotenkin taidokkaasti hän luo niiden rakenteet. Kaava on samantyyppinen kuin saippuasarjoissa. Luvut loppuvat aina kursivoituun tuijotushetkeen. Paavit ja presidentit vilahtelevat, Nasan agentit ja tappajamunkit viuhahtelevat sivuilla.

Lueskelin myös Raisa Lardotin sisustuskirjan ja Päivi Lipposen "elämäkerran". Kumpikaan ei ollut mitenkään erityinen noin kirjallisesti. Olen lueskellut myös ompelukirjoja. Jos minulla olisi ompelukone ja taito käyttää sitä, tekisin kaikenlaisia hulppeita fantasiapukuja lapselleni (ja ehkä yhden salaisen prinsessapuvun tai Bollywood-asun itselleni, käytettäväksi vain kotona).

Saturday, August 25, 2007

Taikuri saapuu, näyttää ilmaiseksi filmejä

Kaukoitäbuumi lukemissani kirjoissa jatkuu: Luin vietnamilaisen Kien Nguyenin kirjan Syrjitty, jossa hän kertoi lapsuudestaan Vietnamissa. Kienin biologinen isä oli amerikkalainen, ja hän saikin kokea kotimaassaan jatkuvaa syrjintää, kidutusta ja rasismia, varsinkin Vietkongin otettua vallan. Eri versiot Aasian kommunismista, joihin olen viime aikoina tutustunut ovat kautta linjan vastenmielisiä ja mielivaltaista kidutusta. Ihmishenki ei ole minkään arvoinen ja ihmisen minuus ja persoona pyritään hävittämään kaikin keinoin. Pahinta on kuitenkin aina lukea lasten huonosta kohtelusta. Osaako kukaan suositella kenenkään Pohjois-Koreasta karanneen elämäkertaa? Se olisi hyvä lopetus tälle hieman masentavalle kirjaputkelle. Sitten voin vaihtaa teemaa. Mikä voisi olla realistinen kuva ihmisestä? Jumalan kuva tekee niin paljon pahaa. Ehkä ainoa vaihtoehto on kuitenkin uskoa että hyvä voittaa.

Luin myös ihan perusviihdyttävän romskun nimeltä Venuksen syntymä, joka ajoittui 1400-1500-luvun Medicien hallitsemaan Firenzeen. Renessanssissa on jotain kovin kiehtovaa.

Koin eilen olevani hyvin suomalainen, kenties slaavilaisuuteen vivahtavalla tavalla. Seisoin Kasarmitorilla suuressa joukossa M.A.Nummisen esittäessä Kumipallona luokses pompin, samma på svenska ja sitten illan kohokohta Minä soitan harmonikkaa, joka kirvoitti hienoa yhteislaulua. Taattuun tyyliinsä miekkonen viiksekkäine ystävineen kiekui lopuksi encorena Donna o mobilen. Mitähän mahtoivat mahdolliset turistit ajatella tuosta "vibraatosta"... Mutta M.A. on jotenkin kummallisen tyylikäs kaikessa tyylittömyydessään. Ehkä tyyli on hänen kyvyssään tehdä kaikki se hassu pokkana vailla häpeää. Se tekee hyvää.

Minulle uusi tuttavuus oli myös Superjanne, yllättävän hyvä showrapmies. Tuskin ostaisin levyä, mutta jätkä loi hyvää tunnelmaa. Mannakin oli luulemaani parempi, joskaan niin chilli musa ei sopinut sen hetkiseen tunnelmaani. Olikohan eilen viimeinen sanan mukaisesti ulkona viettämäni yö tänä kesänä. Nyyh, vielä 9kk aikaa uuden kesän syntymään. Siellä se talven kohdussa kasvaa ja potkiskelee kunnes toukokuussa räjäyttää koko valonsa ulos. Vähän ylidramaattista? No joo.

Voisin viettää juhlapäivää, jälleen huomenna! (tänään ei jaksa ;-))

Saturday, August 11, 2007

Helle

Helteen kunniaksi blogikin on vielä tavallistakin kevyempää kamaa. En kuulu niihin ihmisiin jotka voivottelevat, että viilenisi jo ilma ja alkaisi syksy. Päinvastoin, tykkään helteestä fyysisenä ja henkisenä olotilana. Helteellä koko ruumis on elossa ja lihakset lämpimät. Lenkkeilen mielelläni helteellä. Naama virneessä nautin kuumuudesta normaalisti skeidana pitämäni lista-r´n´b-popin soidessa korvissa. (onko parempaa lenkkimusaa kuin Under my umbrella, ella, ella, ee,ee,ee?) Villit hevoisetkaan eivät pystyisi pilaamaan olotilaani sillä hetkellä.

Saan illalla "toimittaa" kodinsiunauksen. Olen siitä fiiliksissä koska riittien toimittaminen on mielipuuhaani. Suuri Kodinantaja on läsnä ja siunaa.

Mistä saisi pillerin, joka antaisi saman tunteen kuin aurinko? Nyt on pakko kuunnella The Polyphonic Spreen loistava It´s the sun, jonka olen kuullut livenä New Yorkissa.

Ja mitäkö olen lukenut viime aikoina? No, kiitos kysymästä Fisutar, olen lukenut pelkkiä kevyitä kirjoja, kuten kevyen Gangesin tytär-elämäkerrallisen romaanin, joka kertoi Intiasta Espanjaan adoptoidun tytön paluusta juurilleen, ultrakevyen Tuuli Matinsalon hyvän olon kirjan, jossa on mm.julkkisten jumppavinkkejä ja ultrasuperkevyen hömppäromaanin V.I.P-ihmisiä. Unohtamatta tietenkään muinaiskreikkaa, mutta unohdin sen jo, koska se on vähän tylsä aihe.

Nyt palaan nauttimaan helteestä! Näin Suuri Lämmönantaja meitä hemmottelee! :-)

Wednesday, August 1, 2007

Picnic kaatopaikalla

Oli ihan loistavaa käydä UFFin alennuspäivillä: Mennä nyt kauppaan ja tietää että voi ostaa KAIKEN kivan mitä löytää :-) Arvatkaa, montako tuntia olin siellä... Toinen suosikkini ovat kirjastojen myyntikärryt. Olen löytänyt ihan uskomattoman hyväkuntoisia huippukirjoja viidelläkymmenellä sentillä kappale.

Elämäni on hassua: Olen joko täydessä vastuussa lapsesta tai en ollenkaan vastuussa. En siis elä koskaan sitä normaalin kahden perheen vanhemman arkea jossa koko ajan on osittain vastuussa. Minulla on vain joko tai. Istuin äsken parvekkeella. Se on poikkeuksellista, koska parvekkeeni ei ole yleensä muussa käytössä kuin kaatopaikkana. Miksikö? On liian kallista päästä romuistaan eroon, joten joudun varastoimaan ne. Nyt kuitenkin raahasin sinne aurinkoon tuolin, kirjan, kulhollisen mansikoita ja kuivan siiderin ja mietin: Onpa kiva olla olemassa! Kiitos isä ja äiti kun teitte mut silloin Töölössä vuonna miekka ja kypärä!

Wednesday, July 25, 2007

Välipaloja

Olen ollut lomalla ja lukenut vähemmän kuin arkena, hassua kyllä. Pari kirjaa kuitenkin viikon aikana. Ensin kirjan Helvetinsaari, joka kertoi Kim Vatasen karvaista kokemuksista englantilaisessa sisäoppilaitoksessa. Valitsin kirjan luultavasti, koska eräs lapsuudenystäväni oli päähenkilön sukua. Mitähän hänelle kuuluu? Anyway, kirja ei ollut oikein hyvin kirjoitettu vaikka päähenkilön kokemuksia voikin sympata. Tekstistä paistoi suuri katkeruus jota pyrittiin ironisoimaan vailla huumoria. (Ja ironian pitäisi olla huumoria) eikä sisältöä/hyviä anekdootteja ollut tarpeeksi. Ehkä kirjan keskinkertaisuus johtui myös siitä että olen lukenut ihan verrattoman hyvin kirjoitettuja kuvauksia englantilaisista sisäoppilaitoksista. Esimerkiksi C.S.Lewisin ja Roald Dahlin, joka on muutenkin yksi lempikirjailijoistani. Lukekaapa vaikka Oswald-eno tai Rakkaani, kyyhkyläiseni! Englantilainen vanha yläluokan kulttuuri on jotenkin äärimmäisen mielenkiintoista kaikessa sivistyneessä brutaaliudessaan ja snobbailussaan.

Luin myös kaikille Ruusun nimen ystäville soveltuvan romskun nimeltä Mosaiikkimurhat, jonka päähenkilönä oli itse Dante. Ihan perusviihdyttävää kamaa.

Siinäpä ne suunnilleen ovatkin. Olen lukemassa juuri Westön palkittua Missä kuljimme kerran -teosta. Alun perusteella se on kuin historian kirjaa lukisi, mikä ei sinänsä ole välttämättä huono. Kirja on täynnä tutkittuja yksityiskohtia ja pikkutarkkaa kuvausta vuosisadan alun Helsingin elämästä. Sen sijaan juoni tai ihmiskuvaus ei ole alun perusteella kirjan vahvoja puolia. Kirja kiinnostaa kuten historiankirja mutta elämänkohtalot eivät oikein tunteella aukene. Aion toki lukea opuksen loppuun ja kommentoin sen jälkeen lisää.

Wednesday, July 11, 2007

Vaatteiden tunnearvosta

En ole mikään roinansäästäjäluonne, toisin sanoen karsin ja laitan kiertoon tavaroitani melko usein suurella ilolla. Oi sitä tyydytystä kun vie muutaman kassillisen kamaa UFF:n laatikkoon. Mutta valitettavan sentimentaalisena luonteena huomaan joistakin vaatteista luopumisessa olevan tiettyjä hankaluuksia. Kaapissani on kymmeniä vaatteita joilla on tunnearvoa. "Tämä on se pusero, jonka äiti osti minulle lähtiessäni opiskelemaan" ja "Tämä vaate minulla oli päälläni sinä kesänä kun oli erityisen hyvä fiilis" tai "Tähän olin pukeutunut sillä merkittävällä hetkellä kun...". Sanomattakin lienee selvää että rippimekko ja yo-juhlavaatteet ovat visusti tallessa. Yleensä vaatteesta luopumiseen liittyy tietty siirtymäaika. Ensin alan valmistella mielessäni ajatusta vaatteesta luopumisesta, sitten otan sen jo käteeni muka heittääkseni sen lähtevien vaatteiden kasaan ja viimeisessä vaiheessa se todellakin lähtee talosta. Jos ajattelen vaikka eräitä vanhoja kenkiäni. Ne ovat käyneet eri puolilla maailmaa, olleet uskollinen seuralainen vuosia. Voinko noin vain kylmäverisesti heittää ne romukoppaan? Nih! :-)

Monday, July 9, 2007

Puiden halaaja

Kun minulla on tylsää, googlaan asioita, paikkoja ja ihmisiä. Jopa sellaisia, jotka tulevat jostain aivolokerosta vuosien takaa (ja minulla on hyvä nimimuisti). Jos törmäisin yhtäkkiä johonkin 15-vuotta sitten tapaamaani ihmiseen, ilkeäisinkö sanoa: Tiedän sinusta paljon, koska googlasin sinut yhtenä sateisena iltapäivänä....:-)

Unelmoin omakotitalosta tai edes rivarista. Olenkin miettinyt muuttoa maalle. (Kun stadilainen sanoo menevänsä maalle, hän ei tarkoita sillä maaseutua, vaan mitä tahansa paikkaa ei-Helsingissä. Täysin epäloogisesti esimerkiksi Viikin lehmäpellot eivät välttämättä ole "maalla", sen sijaan jonkun isohkon kaupungin, vaikka Jyväskylän keskusta saattaa olla ;-)) Tila on ihana asia. Vuosi vuodelta avaruus ja luonto viehättävät enemmän. Sisälläni asuu pieni elovenatyttö. Valitettava tosiasia on, että minulla ei koskaan tule olemaan varaa asua omakotitalossa Helsingissä. (ellen nai rikasta miestä tai voita lotossa) Ja olen aina tiennyt etten tule asumaan loppuikääni kerrostalossa.

Puut ovat ihania. En ole koskaan voinut kestää hakkuualueiden katsomista. Jos olisin new agen harrastaja olisin varmasti puiden halaaja. Jos olisin rikas, ostaisin metsiä ettei kukaan pääsisi hakkaamaan niitä.

Heikkoudesta

Monet ihmiset haluavat "olla heikoimman puolella", mutta siitä, kuka ja mikä on heikko, ei ole juurikaan yksimielisyyttä. Se, kuka on heikko, ihan objektiivisestikin ajatellen myös vaihtelee. Luulen että monet perinteisesti heikoksi mielletyt ryhmät eivät enää ole sitä ja jos todella tahtoo olla heikoimman puolella, onkin oltava ennen vahvaksi miellettyjen puolella. Esimerkiksi kristinuskon puolustajat olivat ennen valtakulttuuria ja sikäli vahvojen puolella. Nykyään kristinuskon ollessa heikko ja epämuodikas, sen puolustajat ovatkin heikon puolella. Ennen nainen oli yhteiskunnassamme heikko, nykyään en usko niin enää olevan. Monet asiat ovat kääntyneet päälaelleen.

Tämä ei päde kuitenkaan kaikkeen. Lapset, sairaat ja vanhukset ovat aina niitä joita täytyy puolustaa, ajasta riippumatta. Tärkeintä on aina olla ihmisen, inhimillisyyden puolella. Mitä sinä ja minä voisimme konkreettisemmin tehdä asian hyväksi juuri nyt?

Maineen menettämisestä

Tämä on oikeastaan jatkoa edelliseen. Hiljattain eräs viisas, taisi olla Torsti Lehtinen, kertoi ajattelemisen arvoisen ajatuksen: Jos joku paljon hyvää tehnyt pätevä henkilö tekee virheen, esimerkiksi tavataan humalassa julkisella paikalla, ihmiset ja lehdistö ovat heti toitottamassa, että "Nyt sen henkilön todellinen karva paljastui. Se olikin todellisuudessa pohjimmiltaan ihan mäntti/vastuuton". Henkilö menettää maineensa ja hänen kaikki hyvät tekonsa mitätöidään. Itselläni tuli mieleen esimerkiksi Jorma Reinin tapaus. Mutta jos vastaava tapahtuu toisin päin, eli kaikkien tuntema tenupetteri tavataankin yllättäen selvin päin kaupungin keskustasta tai joku pahaksi luokiteltu ihminen tekee yllättäen jotain hyvää, sanooko kukaan että "Nyt hänen todellinen karvansa paljastui, hän olikin pohjimmiltaan hyvä ihminen"?

Ateisti Jumalan armosta

Luin viikonloppuna vielä Luis Bunuelin elämäkerran. Tämä "ateisti Jumalan armosta" vihasi asioiden ymmärtämistä ja selittämistä, eli kolmea lempiasiaani. Elämäkerta oli kiinnostava pääasiassa ajankuvauksensa takia. Olen selvästikin viehättynyt 1900-luvun alkupuolesta kertoviin kuvauksiin. Siihen aikaan oli vielä olemassa jännite porvarillisen moraalin ja taiteilijaelämän välillä. Kulttuuri on mielenkiintoinen asia. Historiassa tuntuu aina toistuvan teesi-antiteesi-kuvio. Aina ei tule edes synteesiä. Varmaan jollain matemaattis-psykologisella kaavalla voidaan ennustaa millainen aate saa vallan seuraavaksi.

Bunuelin elämäkerta kuvasi paljon kommunisteja. Bunuelhan oli itse vasemmistolainen. Eräs asia, jota vierastan kommunismissa ja marxilaisuudessa on Bunuelinkin mainitsema piirre, jossa kielletään kaikkien henkisten asioiden, yliluonnollisen ja psykologisen merkitys ja olemassaolo. Kaikki asiat selitetään vain sosiaalis-taloudellisina. Se typistää ihmisen pelkäksi eläimeksi tai koneeksi.

Eilen televisiosta tuli hauska 1973 tehty dokumentti Erik Tavaststjärnasta. Tunsin henkilön vain toisten elämäkertojen sivuhenkilönä, mutta tunnistin tuon persoonallisen henkilön heti lukemieni kuvausten perusteella. Jotenkin hellyyttävä tyyppi.

Näin hiljattain elokuvan The Queen. Se oli hyvä, suosittelen! Mitähän kohtaa Diana on ihmisissä koskettanut? Kuten elokuvassakin todettiin, kuilu todellisen ihmisen ja julkisuuskuvan välillä oli suuri. Itse en koskaan ole nähnyt Dianassa mitään esikuvallista tai miellyttävää, päinvastoin. Mutta ei kai siinä mitään pahaa ole jos jotakuta halutaan palvoa, vaikka väärin perusteinkin. Se voi olla jollekulle tärkeää ja mikä minä tai kukaan olen sitä arvostelemaan. Ja mikä on totuus jonkun ihmisen merkityksestä ylipäätään? Onko väliä oliko Diana oikeasti ollenkaan esikuvallinen ihminen, jos se että osa ihmisistä ajattelee niin, saa ihmiset toimimaan paremmin? Silloinhan Diana on tavallaan ollut hyvä ihminen, jos hänen vaikutuksensa on aiheuttanut hyvää ihmisissä? Eli voiko asian/ihmisen hyvyyttä tarkastella vain hänen aiheuttamansa vaikutuksen valossa, tulosten valossa? Sama kysymys tulee mieleeni luettuani Gandhista vähemmän mairittelevia asioita. Kai ihmisellä vain on inhimillinen tarve nostaa toisia ihmisiä jalustalle. Itse olen nostanut jalustalle Jeesuksen, mutta hänpäs olikin myös Jumala joten ähäkutti! ;-))))

Friday, July 6, 2007

Suomalaisesta kulttuuriperinnöstä

En pitänyt Armi Ratian elämäkerran tyylistä. (Huom! Se on elämäkerta, ei elämänkerta, samoin kuin lukion psykan openi aikoinaan korosti että sana on samastua, ei samaistua ;-)).
Kirja oli kerrottu minä-muodossa siten, että 1979 kuollut Armi oli kertoja kuten Desperate Housewivesissä konsanaan. Ei kertojan ääntä voi teeskennellä olematta feikki! Anyway, tuon alkoholismiin kuolleen hankalan mutta innovatiivisen henkilön elämän tunteminen on suomalaista kulttuurihistoriaa ja siksi olen iloinen että luin sen.

Lukaisin myös tänään kirjan nimeltä Fundamentalisti vastoin tahtoaan. Se oli fiktiivinen mutta omiin kokemuksiin perustuva kirja nuoresta pakistanilaisesta muslimista Amerikassa WTC:n iskun aikaan. Btw, syyskuussa 2001 kävelin Helsingin keskustassa kun silloinen mieheni soitti että WTC:hen on iskeyt lentokone. Hän näki ilmeisesti toisen iskun sattumalta lähes suorana BBC:ltä. En ymmärtänyt asiaa. Kävelin juuri Helsingin WTC:n ohi ja mitään ei näkynyt....no, asian todellinen laita paljastui pian...

Kirja ei ollut huipusti kirjoitettu jos sitä ajattelee taiteena, mutta aihe oli erittäin mielenkiintoinen ja loppu ajatuksia herättävä. Oikeastaan suosittelen kirjaa, sen lukeminen kestää vain pari tuntia. Päähenkilö ei ollut kovin sympaattinen, mutta ei ollut hänen kuvailemansa Amerikkakaan. Onko toisen kulttuurin tai erilaisuuden täydellinen hyväksyminen syvällä sisimmässä todellisuudessa mahdotonta? Onko niin että ihminen vähintään heikolla hetkellä päätyy aina varjelemaan omaa tonttiaan? Kirja oli aika pessimistinen, mutta samalla voin löytää myös toivon näkökulman. Ehkä onkin ihan ok ja täysin inhimillistä, vaikka kaikki varjelevatkin omaa tonttiaan mikrotasolla, jos solidaarisuutta makrotasolla löytyykin niin paljon, että ihminen hahmottaa kokonaisuuden ja sen mukaanaan tuoman näkökulman? Koska maailma on globalisaation myötä yhä enemmän yksi kokonaisuus, on ymmärrettävä että solidaarisuus ja erilaisuuden salliminen on ainoa tie. Vieraisiin kulttuureihin on suhtauduttava lähtökohtaisesti positiivisesti. Niitä ei tarvitse ymmärtää eikä kaikilta osin edes hyväksyä, mutta ne on otettava sellaisena kuin ne ovat ja vältettävä riehumista.

Monikulttuurisuus ymmärretään usein väärin niin, että se tarkoittaa sitä että kulttuurit täytyy hävittää ja ihmiset tasapäistää kuten kommunismissa konsanaan. Monikulttuurisuus Suomessa muka johtaa siihen että Suvivirsi pitää hävittää kouluista ja hukata suomalainen kulttuuriperintö. Mutta todellinen monikulttuurisuus on sitä että kukin saa pitää oman kulttuurinsa ja ylpeänä toteuttaa sitä (Suomen lakien puitteissa tietysti). Ei siis negatiivista monikulttuurisuutta vaan positiivista!

Tuesday, July 3, 2007

Laskuri

Lisäsin huvikseni laskurin. Tiedän, että lokillani on kolme vakiolukijaa. Lokia ei ole myöskään linkitetty mihinkään blogilistoihin. Joskus olen miettinyt, pitäisikö. Mutta mitä siitä hyötyisin. Ehkä julkiseen blogiin täytyisi panostaa enemmän. Näin epäjulkisessa blogissa voi esittää vähemmän kuolemattomiakin ajatuksia :-)

Monday, July 2, 2007

Vatanen on ässä

Luettua viimeisen kahden viikon aikana:

Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi, elämäni ensimmäinen Paasilinna. Pitihän se testata mitä "kansa" lukee ja ranskalaiset ihailevat. Ja, täytyy sanoa että ymmärsin tavallaan Paasilinnan viehätyksen. Epäilemättä mies toistaa itseään, mutta joku hänen salamielisessä lakonisessa huumorissaan oli erittäin oivaa.

Kirja Viron historiasta ja kansasta. Sain mahdutettua opuksen opintoihini vaikkakin valitsin sen puhtaasti henkilökohtaisen mielenkiinnon vuoksi.

Kaksi elämäkertaa: Ensin Charlie Chaplinin. Mielenkiintoinen ja liikuttavakin omaelämäkerta köyhästä pojasta josta tuli maailman rakastama koomikko ja sitten kommunismista (mikä ei edes pitänyt paikkaansa) syytetty ja vihattu. Tiiliskivi oli niin viihdyttävä että luin sen alle kahdessa päivässä. Loistavaa ajankuvaa! Sitten luin John Lennonin rakastajattaren May Pangin muistelmat. Todella sympaattiset ja järkevän oloiset. Niiden perusteella Yoko oli aika hirviömäinen manipulaattori, ja mahdollisesti kuva on todellinen. Myös kuva Johnista tarkentui: Lahjakas mutta jo lapsuudessa voimakkaasti vaurioitunut henkilö, joka ei liian lyhyen elämänsä aikana ehtinyt päästä ihan jaloilleen. Kuvassa oli myös jotain aika surullista.

Jatkan ristiriitaisten ihmisten putkeani. Seuraavana nimittäin vuorossa Armi Ratian elämäkerta. Heh, kun oma elämä on melko rauhaisaa ja arkistakin "pullan leipomista", on kiva nojatuolista käsin syventyä hurjiin kohtaloihin.

Ulkona on ihananihana sää! Mikä tarkoittaa että jalat vie puistoon.

Hohhohhoo

En muista milloin viimeksi hohotin näin kauan ja voimakkaasti. Ihan hulvattomia lääkärien saneluita! :-)

www.jounipaakkinen.fi/laakari.html

Monday, June 11, 2007

Lukulistaa again

Männäviikolla luettua: Jos aloittaisin "kevyesti asiaa" -osiosta. Eli Luin Peter Nymanin opuksen Ankkalammikko. Se oli ihan yleissivistävä kirja Svenskfinlandista, vaikkei kovinkaan hauska. Ehkä pikemminkin kuiva. Nyman ei taida olla varsinainen huumorimies vaikka uutisvuotoa vetääkin. Btw, "villaksi" kutsutaan kesämökkejä nimenomaan ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.

Sitten luin Juhani Seppäsen kirjan Selvästi juovuksissa. Se kertoo keski-ikäisen lääkärin päätöksestä olla vuosi juomatta ja asiaan liittyvistä pohdinnoista. Kirja paljastaa melko mielenkiintoisella tavalla yhteiskuntamme nykyään hyvinkin sallitun tissuttelukulttuurin ja sen miten helposti mopo karkaa käsistä. Rehellistä tilitystä.

Sain vihdoin myös luettua ammoin aloittamani paaviuden historian loppuun. Kirjan loppupuoli tarkensi käsitystäni erityisesti Johannes Paavali II:sta. Luin loppuun myös ammoisen graduseminaarini vetäjän Ketolan kirjoittaman kirjan Opus Deistä. Helppolukuista asiaa. Jotenkin työtä ja kurinalaisuutta korostava Opus Dei tuo mieleeni sen mitä aina sanotaan "protestanttisesta etiikasta ja kapitalismin hengestä". Olisiko Opus Dei piiloprotestanttinen personaaliprelatuuri...no ei toki, onhan se hyvin uskollinen paaville. Mutta ajatus oli silti mielenkiintoinen.

Tuesday, June 5, 2007

Soopakausi

Viime aikoina luettua:

Viivi Avellanin Sinkkutytön päiväkirja. (Miksi edes tunnustan tämän) Pahempaa soopaa kuin naistenlehdet tai sanotaan että Cosmon tasoa. Hohhoijaa.

Roman Schatz: Rakasta minut. Odotin kirjan olevan soopaa, mutta se olikin erittäin viihdyttävä ja luinkin sen vuorokaudessa. Kirja toi mieleeni vanhan suosikkini Henrik Tikkasen, vaikkei yltänyt ehkä ihan samalle tasolle. Mutta se oli yhtä kaikki puoliräävitöntä osin omaelämäkerrallista tarinointia, jolle nauroin monet kerrat makoisasti.

Eri kielien kielioppeja. Opiskellessani nyt kieliä pakosta jatkuvalla syötöllä, olen saanut uutta intoa niiden opiskeluun muutenkin. Ehkäpä jatkan jonkun kielen parissa huvikseni saatuani nämä pakolliset alta pois. Saksa oli kouluaikoina lempikieleni. Uskon osaavani sitä passiivisesti paremmin kuin esimerkiksi ruotsia. Se pitäisi vain kaivaa hämähäkinseittien alta aivojeni ö-lohkosta.

Naistenlehtiä: Juorulehtiä. Kotilehtiä. Perhelehtiä. Kaikenlaisia lehtiä mitä käsiini saan. Historialehti on muuten loistavasti popularisoitua knoppitietoa.

Telkkaria: Ykköseltä tuli hiljattain loistava kolmiosainen dokumenttisarja Albert Speeristä ja Hitleristä. American idolia tuli seurattua kunnes Lakisha ja Melinda tipahtivat. Survivoria olen seurannut, mutta viime jaksossa Gary tipahti. Se kismittää: Gary oli hieman samaa miestyyppiä kuin Clint Eastwood spaghettiwesterneissä: Aina kylmähermoinen ja samalla jotenkin sympaattinen. Tosin Garyssä oli myös iso pisara jenkkiläistä urheilijaa. (Varmaan koska hän oli jenkkiläinen urheilija)

Dr.Philissä oli huippujakso hiljattain: Philin "täydellinen" poika Jay maskeerattiin rumaksi ja lähetettiin kauppakeskukseen pyytämään ihmisiltä apua jossain jutussa. Kukaan ei pysähtynyt. Kun Jay taas meni omana itsenään kaikki hymyilivät ja tahtoivat auttaa. Empiirisen kokeen tarkoituksena oli osoittaa miten vaikeaa on elämä rumana ja puhua samalla siitä miten väärin on syrjiä rumia. Jay oli ihan kauhuissaan kun häntä oli niin huonosti kohdeltu. Hän kun oli aiemmin tottunut hyvään kohteluun eikä ollut osannut kuvitellakaan miten vaikeaa ruman elämä voisi olla. Hei Phil-setä, nyt olisi vähän itsekritiikki paikallaan...

Saturday, May 19, 2007

Noitumista

No niin, mä oon just tällainen mutsi joka toistelee oman lapsen sanomisia ympäriinsä, mut kun...on se silti välillä niin hauska. Tyttö on kuullut pihalla rumia sanoja ja kun olen kieltänyt niitä sanomasta, kysyi hän mitä sanoja sitten saisi käyttää. Luettelin kaikkia hätäpäissäni keksimiäni: Saat sanoa vaikka Voi harmin paikka, Voi pippuri, Voi ärrimurri, Voi kauhistuksen kanahäkki tms. Hetken päästä toisesta huoneesta kuului: Voi kauhistuksen hämähäkki! :-))))

Kunnioittakaa toisianne, tai teitä ei kutsuta synttäreille, tai jotain...:-)

Jahah, nyt täytyy sanoa että lukuohjelmani on viime aikoina ollut hieman itseään toistavaa. Olen viimeisen parin viikon aikana lukenut mm. kolme viimeistä osaa Kuolemanportti -sarjasta. Mistä löytäisin seuraavan fantasiasarjan? Luin myös bestsellerin "Valkoinen masai", joka kertoi Sveitsiläisen naisen ja masaimiehen rakkaudesta. Juu, on kyllä ihan valtava riski valita puoliso vain ulkonäön ja himon perusteella jos kulttuuri on täysin erilainen eikä yhteistä kieltä ole. Nyt luen kirjaa "Kuninkaiden rakastajattaret", joka mielenkiintoisesta aiheestaan huolimatta on hieman turhan sekava ja epätieteellinen.

Se mistä ihminen ärsyyntyy ja mihin reagoi kertoo valtavasti ihmisestä. Netin keskustelupalstoilla usein huomaa, että vaikka henkilö a reagoi aina keskusteluihin, jotka sivuavat jotain tiettyä aihetta. Henkilö a reagoi aiheeseen aina "neutraalisti", mutta hänen kantansa paljastuu siitä, mihin aiheisiin hän ylipäänsä katsoo aiheelliseksi reagoida. Tämä on ihan sama ilmiö kuin se, että henkilö a ja henkilö b haluavat molemmat rauhaa Lähi-itään, intressi on siis pohjimmiltaan sama, mutta a reagoi helpommin negatiivisesti kun kuulee uutisia palestiinalaisten tekemistä terrori-iskuista ja henkilö b taas kun kuulee Israelin törttöilleen. Eli vaikka "asiatasolla" henkilöt a ja b ovat samaa mieltä asioista, sympatiat vivahtavat eri suuntiin. Keskustelin tästä kerran erään ystäväni kanssa.

Saman asian huomaa myös kun keskustelee eri ihmisten kanssa uskosta. Joku saattaa kokea tärkeäksi puhua aiheesta positiivisesti tai neutraalisti ja hänen käyttämänsä sanat ovat neutraaleja. Silti huomaa, että henkilön elekieli kertoo asian kuohuttavan häntä. Että taustalla on negatiivisia tunteita vaikka uskoa tai kirkkoa kohtaan ja ne näkyvät neutraalien sanojen takaa. Kyllä usein tulee puhuttua neutraalisti vaikka joku aihe aiheuttaisikin voimakkaita tunteita. Miksi? Koska joskus tunne ja järki ovat keskenään ristiriidassa enkä näe mitään syytä vaahdota jostain aiheesta tunnepohjalta. Ja toisaalta mielestäni keskustelu tyrehtyy jos kaikki ilmaisevat koko ajan vain tunteitaan sen sijaan että yrittäisivät keskustella asiasta. Mutta silti joskus havahdun tilanteeseen, jossa on kolme keskustelijaa. Kaikki keskustelevat yhteisymmärryksessä ollen näennäisesti samaa mieltä mutta silti pinnan alla voi havaita että ihmiset ovat pohjimmiltaan tunteella eri mieltä asiasta. Vähän hassua ja ristiriitaista sinänsä. Siinä on jotain koomista. Ajattele nyt: Pinnan alla kuohuvat voimakkaat tunteet ja keskustelijat ovat hampaat irvessä neutraalisti samaa mieltä. Se pistää sisäisesti "repeämään" :-))) Onko tälle mitään vaihtoehtoa? Ilmeisesti ei.

Ihmisten on äärimmäisen vaikea sietää sitä että joku toinen on voimakkaasti eri mieltä eli "väärässä" jossain asiassa. Joitakin ihmisiä myös harmittaa ihminen joka kuuluu vähemmistöön. Esimerkiksi uskovaisuus tuntuu häiritsevän osaa ihmisistä. (Huomaattehan että reagoin ihmisiin joita uskovaisuus ärsyttää. Se kertoo jotakin minusta. Jos reagoisin helposti johonkin muuhun, sekin kertoisi.) Samoin harmittaa se jos ihmistä ei ole helppo laittaa selkeään lokeroon tyyliin: jos on uskovainen pitäisi olla myös jotenkin kovin jumalinen eikä saisi nauttia maallisista iloista. Ja toisaalta: Jos kerran nauttii maallisista, ei sitten saisi tuoda sitä moraalista tai konservatiivista puolta esiin. Tai saisi olla molempia kunhan tekisi sen jollain lokeroitavan selkeällä tavalla. Siten kuin se on tapana tehdä. Ihmisillä on valtaisa halu luokitella toisiaan.

Ystävyyteen ja aikuisten ihmisten väliseen sivistyneeseen kommunikaatioon kuitenkin kuuluu se, että ollaan itsetuntoisesti oma itsensä ja silti kunnioitetaan myös sitä toisen erilaista katsantotapaa. Siinä auttaa se että kun toinen puhuu mielipiteistään, kuuntelee sitä välimatkan päästä eikä ota henkilökohtaisena loukkauksena sitä että toinen näkee maailman eri tavalla. Jos vaatii toisia olemaan samanlainen kuin itse on, saa ärsyyntyä jatkuvasti ja kaikille. Käsi sydämellä, montako ihmistä maailmassa on jotka ovat täysin samaa mieltä kanssasi eli "oikeassa" kaikessa? Ei yhtään. On tärkeämpää rakastaa kuin olla aina oikeassa. Niin se vaan o.

Tytsyn pahin uhkaus minulle nykyään on "En sitten kutsu sua mun synttäreille". Wohhoh, ja kukahan ne synttärit sitten järjestää... :-)

Saturday, April 28, 2007

Kuu

"Ollaksesi suuri ole kokonainen: Älä mitään itsessäsi liioittele, äläkä sulje pois. Ole kaikki kaikessa. Pane kaikki mitä olet pienimpäänkin mitä teet. Niin koko kuukin mahtuu joka lampeen, koska se loistaa korkealta."

Fernando Pessoa

Thursday, April 26, 2007

Ja lisää

Viime päivinä olen lukenut kaksi kirjaa: Kuolemanportti -fantasiasarjan kolmannen osan sekä portugalilaisen Peixoton kirjan Tyhjä taivas. Kuolemanportti oli tuttua perusfantasiaa. Tosin mielestäni kolmas osa sarjasta oli parempi kuin kaksi edellistä. Tyhjä taivas oli mielenkiintoinen lukukokemus. Se kertoi tavallisen paimenen elämästä Portugalin köyhällä maaseudulla. Ei siis ihan sellaista mitä ensimmäiseksi lukisin. Kirja oli tavallaan aika masentava. Kieli oli välillä kaunista mutta kirja kertoi ihmisistä, jotka eivät voineet vaikuttaa elämäänsä, vaan kulkivat vain vääjäämättömästi kohti surullista kohtaloaan. Vaikka kirjasta saattoi löytää myös pilkahduksen viisautta siinä mielessä, että elämähän on arkea ja kuten Olavi Uusivirta laulaa: "OOOOO...On niin helppoo olla onnellinen. Ja tyytyy siihen mitä oooonnn", tai ainakin pitäisi pyrkiä siihen, niinkirjan maailmankuva oli makuuni hieman pessimistinen.

Kävin myös hiljattain teatterissa katsomassa Fundamentalistin. Näytelmä kertoi leipiintyneestä papista ja hänen entisestä seurakuntanuorestaan josta oli tullut fundis. Sitä oli kehuttu paljon ja pätkä osoittautui kehujen arvoiseksi. Siinä ei sinänsä ollut mitään uutta eikä hämmästyttävää. Itse asiassa sinä ei tainnut olla yhtään uutta ajatusta. Joskus pohdinta olisi voinut olla korkeatasoisempaakin. Päähenkilöt olivat kliseisiä ääripäitä. Mutta toisaalta viihdyin koko kaksi tuntia tiiviisti. Pätkä käsitteli itsellekin akuutteja aiheita ajoittain erittäin hyvin. Se ei tarjonnut vastauksia. En osaa sanoa mitään konkreettista mitä siitä olisi jäänyt käteen. Mutta joinain hetkinä näytelmä tavoitti aitoja tilanteita ja aitoja ongelmia/kysymyksiä/ristiriitaisuuksia.

Luen parhaillaan paaviuden historiaa. En ole lukenut sitä aikaisemmin näin yksityiskohtaisesti. Hiippapäihin on mahtunut monenlaista tallaajaa Borgia -sukuisista renessanssipaaveista myrkkyineen, rakastajattarineen, lapsineen ja hedonistisine elämäntapoineen jumalisiin ääriaskeetteihin. Paavit ovat olleet yhtä aikaa maallisia ruhtinaita ja sotajoukkojen johtajia, yhtä aikaa hengellisiä johtajia ja opin vartijoita. Mikä työnkuva! Mutta kun kristikunnan pääkin on vain huono ihminen, mistä löytyy se todellinen hyvyys ja pyhyys? Ei ainakaan meistä ihmisistä. Ihminen on silti yhtä aikaa pyhä ja syntinen. Mikä paradoksi. Ja aina ihmistä ei valitettavasti edes huvita olla pyhä. Toimiiko silloin Saatana meissä, vai onko olemassa myös "viatonta pahistelua" jota Jumala katsoo hymyillen? Missä menee pahuuden ja pikkupahistelun raja vai onko sitä? Onko vain musta ja valkoinen, hyvä tai paha? Onneksi tiedän sen todellisen hyvyyden löytyvän Jumalasta. Hänestä lähtevät rakkauden säteet osuvat meihin ihmisiin ja saavat meidätkin heijastamaan hieman sitä, mitä Jumalan kuvalle sopii.

Onko hyvyydellä eri lajeja? Kun ateisti tekee hyvää siksi että on hyödyllistä oman itsen ja yhteiskuntajärjestyksen kannalta elää sovussa, se on "hyvyyttä"? Toisaalta kun kristitty tekee hyvää siksi että se on Jumalan tahto, sekin on hyvyyttä. Mutta ovatko nämä samaa hyvyyttä? Tuleeko ateistinkin hyvyys Jumalasta? Entä buddhalaisen? Voiko Jumala toimia esim.ateistin kautta vastoin tämän tahtoa? Onko merkitystä sillä mistä ihminen itse ajattelee hyvyytensä kumpuavan ja minkä häntä motivoivan?

Sunday, April 22, 2007

Lukupäiväkirja jatkuu

Sen jälkeen kun sain Maon maanantaina luettua, olen lukenut kaksi kirjaa. Ensin luin Remeksen kirjan Ruttokellot -olimme kirjakerhossa päättäneet lukea jonkun "kansansuosikin" -kirjan, jota kukaan meistä ei muuten lukisi. Samaa politiikkaa olemme muuten menestyksellisesti noudattaneet muidenkin lukemiemme kirjojen kohdalla. Jostain syystä minulle on kiehtovaa tuskaa lukea nykyaikaan ja Pohjoismaihin asettuvia dekkareita. Jännitän niitä lukiessa kovasti ja nukkumaanmeno on vaikeaa, ellen lue niiden jälkeen naistenlehteä tms. Mielikuvitukseni imeytyy kirjoitettuihin sanoihin ja muodostaa päässäni pelottavia kuvia. Sen sijaan kauhuelokuvat eivät hetkauta minua läheskään samassa määrin. Tiedän eläytyväni enemmän kuulon kautta kuin näön. Vaikka visuaalisuus on minulle melko tärkeää, suorin yhteys aivoihini menee kuulemani kautta. Ihminen joka osaa puhua on viehättävä. Nyt tuli de ja vu -ilmiö. Olenkohan puhunut tästä kuuloasiasta jo aikaisemmin...

Ruttokellojen jälkeen lukaisin Reko ja Tina Lundanin kirjan Viikkoja, kuukausia. Se kertoo omiin kokemuksiin perustuen aivosyöpään sairastuneesta miehestä ja tämän perheestä. Vaikka yhteys Lundanin omaan elämään ja kuolemaan liikutti sinänsä, en ehkä saanut kirjasta paljoa irti. Jotenkin sen analyysi jäi kevyeksi, samoin tunnepuoli. En tiedä miksi. Eniten liikutti lasten kohtalo. Miten pieni pää käsittelee sen kun vanhempi vähitellen heikkenee ja kuolee?

Pitäisikö lukea seuraavaksi teologiaa? Luonani väliaikaisesti punkkaava siskon mies paahtaa jatkuvasti englanninkielisiä tiiliskivikommentaareja tai dogmatiikkaa, huvikseen. Tai ehkä voisin lukea homoseksuaalisuutta käsittelevän kirjan, joka on odottanut hyllyssä jo kauan.

Olen melko nopea lukija. Yritin eilen tarkkailla miten luen. Tulin siihen tulokseen, että liikutan silmiäni melko paljon. En siis lue "neljä vilkaisua per sivu" tms.tekniikalla. Johtunee siitäkin, että yksittäiset sanat ja lauseet ovat tärkeitä.

Ruttokelloissa oli mielenkiintoinen teoria sitä, miten valehteleva ihminen elehtii. Täytynee tarkkailla :-)

Monday, April 16, 2007

Mao

Nyt on kyllä pakko kirjoittaa...

Luin koko viikonlopun uutta elämäkertaa Maosta. Olin jonottanut sitä kuukausia, ja kun sain sen käsiini, luin tuon 730 -sivun järkäleen muutamassa päivässä lapsenhoidon ohella. Se olikin sitten kiehtova mutta järkyttävä kirja. Menetin lähes yöuneni pohtiessani asiaa. Maolaisuus, Kiinan kommunismi, on ollut täysin järjestelmällistä puhdasta institutionalisoitua pahuutta. Kirjan perusteella systeemissä ei ollut mitään hyvää, ei pisaraakaan. Maon aikana kuoli yli 70 miljoonaa (!!!!!) kiinalaista hänen toimiensa seurauksena. Maolle ihmishenki ei merkinnyt mitään. Hän tapatti väkeä milloin huvikseen, milloin välinpitämättömyyttään. Kansa kuoli massoittain nälkään siksi että Kiina mm.avusti paljon itseään rikkaampia itä-Euroopan maita suurilla summilla ja vei lähes kaiken ruokansa mm. Neuvostoliittoon. Ja sai vastineeksi tekonologiaa, joista suurin osa meni osaamattomissa käsissä aivan hukkaan. Kiina oli täynnä lentokoneita, jotka eivät pysyneet ilmassa, laivoja, jotka eivät pysyneet pinnalla, ydinpommeja, joiden ohjausjärjestelmä oli niin kelvoton, että oli sattumaa, että ne eivät kokeissa osuneet asutukseen. Säännöllisin väliajoin "puhdistettiin" tietty prosenttimäärä ihmisistä, viis siitä olivatko nämä tehneet mitään järjestelmän vastaista. Mao antoi omien vaimojensa ja lapsiensa kuolla ilmeenkään värähtämättä: Esimerkiksi pitkän marssin aikana kaksi hänen lastaan jätettiin "tien varteen", koska näitä ei viitsitty raahata mukana. Mao oli paha vihollisilleen, mutta ehkä pöyristyttävintä oli se, että hän oli ihan yhtä paha omilleen. Suurin osa Maon perheenjäsenistä, sukulaisista ja lähimmistä työtovereista, puhumattakaan uskollisista puoluetovereista kuoli hänen aloitteestaan. Kun Maon lähin työtoveri vuosikymmenien ajalta sairastui syöpään, Mao kielsi tältä hoidot, koska pelkäsi tämän Zhou Enlain elävän pidempään kuin hän. Kukaan ei ollut turvassa. Mao tuhosi suurimman osan Kiinan vanhasta kulttuurista: rakennuksista, kirjoista ja temppeleistä. "Kulttuurivallankumouksessaan" hän kielsi kaiken kulttuurin. Hän elätteli toivetta yhteiskunnasta, jossa ihmisten nimet olisi korvattu numeroilla ja kaikki kulttuuri ja tunteet poistettu täydellisesti. Ihmiset pidettiin ruodussa uhkailulla ja väkivallan pelolla, koska Mao tiesi ettei kukaan kannattaisi häntä vapaaehtoisesti.

Mao oli ilmiselvästi paha ihminen. Ei heikko tai hairahtunut, vaan täysin empatiakyvytön psykopaatti. Pelottava ihminen. On niin vaikea ymmärtää. Puistattaa.

Wednesday, March 21, 2007

PS.

PS. Suoritin muinaisheprean kurssin suhteellisen hyvällä arvosanalla. Ja tentissä nautin joka hetkestä. Tarinan opetus: Jos olet määritellyt itsesi siten, että "Minä olen historioitsija, en eksegeetti. Muinaisheprean kurssi on pakkopullaa" ja sitten yllättäen nautitkin heprean lukemisesta, huomaa tämä: Elämä on enemmän kuin mikään määrittely. Anna itsellesi oikeus rikkoa määritteesi ja muuttua. Olet muuta ja enemmän kuin olet koskaan kuvitellut! Ja Jumala on!

Oliko riittävän dramaattinen päätös..toivon niin...;-)))

Tuesday, March 20, 2007

Blogi tauolle

Blogini siirtyy tauolle määräämättömäksi ajaksi. On ollut viihdyttävää kirjoitella. Kiitos teille, jotka olette jaksaneet lueskella! :-)

Sunday, March 18, 2007

Äänestysjätskiä auringossa

Kirkas sunnuntaipäivä ja auringonpaiste! Olipa mukava käydä täyttämässä kansalaisvelvollisuus ja jutustella siinä samalla tuntemattoman vanhemman miehen kanssa, joka teroitti sitä, miten on hyvä kun Tyty jo tässä iässä oppii, miten tärkeä asia on äänestäminen :-) Ei ollut kovin helppoa löytää ehdokasta. Tyty ehdotti, että äänestäisin Lordia. Ei pöhkömpi ajatus, mutta päädyin äänestämään ns.hyvää kristittyä tyyppiä oikeasta puolueesta, vaikken vaalikoneiden mukaan ole hänen kanssaan läheskään kaikesta samaa mieltä. Mutta uskoisin hänellä, vaikka ensikertalainen onkin, olevan edellytyksiä politiikkaan. Vaalikoneista ei ollut apua. Ne korkeintaan varmistivat minun olevan porvari, mutta pehmeiden arvojen sellainen. Ehdokkaiden järjestys kuitenkin vaihteli huimasti. En taipunut sitten kuitenkaan äänestämään henkilöä, jonka mielipiteet olisivat olleet lähes täysin samat kuin minun, mutta jota en ollut koskaan tavannut. En osaa äänestää toisen olemusta tuntematta, jos ei ole pakko! Äänestämisen jälkeen kävimme kävelyllä ja söimme äänestysjätskit, kevään ensimmäiset sellaiset. Paljon ihmisiä oli liikkeellä tässä pikkukaupunkimaisessa "lähiössä". Mukavaa!

Kirjoitin viimeksi, että blogini painottuu kevyisiin aiheisiin. Tarkoitin sillä myös aihevalintoja. Jos blogi edustaa minulla itselleni viihdettä, on helppo jutustella erilaisista aiheista. Nyt vaalien kynnyksellä olen miettinyt esimerkiksi politiikkaa enemmän kuin normaalisti. On kuitenkin kynnys kirjoittaa sen tyyppisistä aiheista. Nimittäin, minulla on monista aiheista yleiskäsityksiä, mutta tuntuu että kirjoittaakseni vaikka politiikasta asioihin pitäisi perehtyä syvällisemmin ja yksityiskohtaisemmin. Faktat pitäisi tarkastaa ennen kirjoittamista ym. Ja silloinhan blogin kirjoittamisesta tulisi tavallaan työtä, "puheen valmistusta", eikä enää pelkkää viihdettä.

En ollut ajatellut, ennen kuin hiljattain ajatukseen törmäsin, että tuloveron alentaminen nostaisi välillisiä veroja ja tulos tavalliselle tallaajalle olisi siis plus miinus nolla.

Mitä edellytyksiä esimerkiksi minulla on tietää, pitäisikö kuudes ydinvoimala rakentaa vai ei? Tunne sanoo että ydinvoima on huono asia, ja kuitenkin odotan että sähköä tulee pistokkeesta. Tuontyyppisissä asioissa pitäisi todella perehtyä syvällisesti faktoihin, ennen kuin voisi perustellusti olla mitään mieltä. Taidanpa perehtyä ja kirjoittaa tänne joskus vastauksen :-)

No, alea iacta est. Illalla sitten jännittämään tuloksia!

Friday, March 16, 2007

Mp3-soitin

MP3 -soitin on kyllä mainio kapistus. Naureskelin tänään itselleni. Nimittäin, kun sain soittimen, latailin siihen kaikkia vähän vaikeampia levyjä: "Nyt on tilaisuus kuunnella bussimatkoilla kaikki ne paneutumista vaativat levyt, joiden kuunteluun ei aina ole aikaa". Mitä vielä! Skippasin kappaleet järjestään aina kun niitä random -asetuksella tuli. Lopulta myönsin totuuden: Jaksan kaupungilla liikkuessani kuunnella lähinnä proggressiivista powermetallia ja erilaisia vanhahkoja renkutus -tyyppisiä pophittejä. Eräs läheinen kertoi ladanneensa mp3 -soittimeensa Scooteria. Huoahdin helpotuksesta.

Olisi todella mukava tietää mitä kaupungilla liikkuvat ihmiset kuuntelevat. Löytyykö kiltin tädin soittimesta iskelmää vai kenties heviä, löytyykö nuoren lökäpöksyn soittimesta hiphoppia vai kenties herkkää klassista. Tuntuu, että junassa ehkä joka kolmannella tai neljännellä ihmisellä on napit korvissa. Mistä se kertoo?

Joskus huomaan kävelleeni kaupungin halki ajattelematta ollenkaan olevani ihmisten ilmoilla. Musiikki vie omaan sisäiseen maailmaan. Se mitä kuulee on ehkä sittenkin tärkeämpää kuin se, mitä näkee? Olen miettinyt kummasta luopuisin jos olisi pakko: näköaistista vai kuuloaistista. Vastaus ei ole mitenkään itsestäänselvä. Todennäköisesti luopuisin näköaistista.

Blogini painottuu selvästi melko kevyisiin aiheisiin. Se on osin tietoinen valinta. Syville ja kipeille asioille on omat fooruminsa ja minulle se ei taida olla internet. Olen päättänyt etten kirjoita tänne mitään mitä en voisi kertoa kenelle tahansa kaduntallaajalle.

Vaalit lähestyvät. Ehdokas on vielä hieman hakusessa, mutta eiköhän se kirkastu ennen sunnuntaita. Äänestyspaikkaan on 50 metriä. Käyn siellä tytsyn kanssa ja sitten juomme perinteiset "äänestyskahvit". Muista äänestää!

Thursday, March 15, 2007

Painonhallinnasta ja vartalonkuvasta

Mietiskelin tässä juuri syömistä ja painon hallintaa. Valittaen on todettava, että se on asia, johon joudun kiinnittämään elämässäni huomiota. Syöminen tuntuu aina olevan suhteessa johonkin. Suhde vain vaihtelee. Esimerkiksi "Syön, koska stressaa" tai "En syö, koska stressaa". Eli jos asiaan ei kiinnitä ollenkaan huomiota, tulee syötyä joko liikaa tai liian vähän (Jälkimmäinen on paljon harvinaisempaa, mutta niitäkin jaksoja on elämässäni pari ollut). Onko niin, että toisilla ihmisillä luonnollinen säätely toimii automaattisemmin? Kadehdin hyväntahtoisesti näitä ihmisiä, jotka eivät kiinnitä syömiseen ollenkaan huomiota ja pysyvät silti aina ihannepainossaan. Nämä ihmiset tuntuvat olevan vähemmistö, ja suurin osa näistä ihmisistä tuntuu olevan miehiä, mutta näitäkin ihmeolentoja olen tavannut :-)

Toisaalta, painonhallinta on myös harrastus ja joskus jopa hauska sellainen. On kiva vaihdella ruokavinkkejä naisten kesken. Välillä jaksaa hifistellä enemmän, välillä vähemmän. Ja ilo siitä kun kulloinenkin painonhallintasysteemi tuottaa tulosta...se on mieluinen nautinto.

Oikeasti tämä ei ole mikään iso asia -niin kauan kuin paino pysyy terveyden kannalta kohtuullisessa kuosissa. Ikä tuo myös armollisuutta omaa olemusta kohtaan. Osaa rakastaa itseään vaikka ei olekaan täydellinen. Synnyttäneen kolmekymppisen naisen vartalo ei ole samanlainen kuin 15-vuotiaan nuoren tytön. Mutta ei sen tarvitse ollakaan. Raskausarvet, rypyt ja muut kauneusvirheet ovat eletyn elämän merkkejä. Se on oikeastaan elämän paradokseja -mitä enemmän oma olemus rapistuu, sitä enemmän itseään oppii rakastamaan.

Silti: Muutama kilo olisi mukava saada pois ennen rantakauden alkamista. Taidanpa kaivaa kätköistä vanhat naistenlehdet ja ottaa yhteyttä johonkin ystävään, jonka kanssa voimme alkaa hehkutella...;-))

Tuesday, March 13, 2007

Persoonallisuustyypit

Persoonallisuustyyppiteoriat ovat mielenkiintoisia. Koen vain joskus ongelmaksi millä tasolla vastaisin, koska eri tasoilla vastatessa saa aika erilaisia tuloksia. Vastatako käytöksen, sisäisen maailman, itsessä asuvan pikkutytön vai järjen pohjalta. Joskus ne sekoittuvat toisiinsa ja eri elämänvaiheissa ne vaihtelevat.

Joka tapauksessa tein pitkästä aikaa Jungin persoonallisuustyyppeihin perustuvan testin. Sain tulokseksi, että olisin:

Ekstrovertti, intuitiivinen, tunteva, järjestelmällinen. Kuitenkin, kaikissa näissä myös toinen puoli oli aika voimakas. Tarkempaa luonnehdintaa en taida tähän laittaa.

On tärkeää määritellä itseään. Teen sitä koko ajan. Mutta on tärkeä myös huomata, ettei saa jäädä määritelmän vangiksi. Joskus käy niin, että jonkun asian verbalisoi ja sanoo voimakkaasti, jonka jälkeen asia alkaa "totuutena" elää omaa elämäänsä. Tämä verbalisoitu "totuus" vaikuttaa omassa päässä senkin jälkeen kun se ei enää ole totta. Samasta syystä läheiselle ihmiselle ei saisi riidassakaan sanoa ihan mitä tahansa.

Sanat ovat voimakkaita. Koen tarvetta sanoittaa elämääni koko ajan. Se taitaa ylipäänsä olla naisille tyypillisempää kuin miehille. Hesarissa oli hiljattain aiheesta "naisen kanssa" -sarjakuva.

Mutta joskus on oltava hiljaa. Ja tehtävä puhumisen sijaan.

Friday, March 9, 2007

Kirjameemi

Vastaan minäkin tähän meemiin. Mikä on meemi? (t.amatööri)

1.Kirja, joka muutti elämääni: Olen lukenut koko ikäni, ja varmasti sadat kirjat ovat muovanneet minua. "Nasaretin Maria" oli lapsuuden lukuelämyksistä suurimpia. Sen luettuani olin "rakastunut" Kristukseen.

2.Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran: Remo -Murhaaja on kuin lapsi (mökin vessakirjallisuutta), Haukansilmä (loistava 50-luvun poikakirja), de Mello: Havahtuminen.

3.Kirja jonka tahtoisin mukaan autiolle saarelle: Eräoppaan tietysti, että pysyisin hengissä.

4.Kirja, joka teki minusta hupakon: Tartt: Jumalat juhlivat öisin -Teini-iässä luettuna se sai minut kuvittelemaan, että snobbailevassa dekadenttiydessä on jotakin hienoa.

5.Kirja, joka sai minut puhkeamaan kyyneliin: Pyhä Raamattu, usein.

6.Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi: Raamatun selitysosa (Jumalaiselta taholta tullut), jossa olisi vielä yksityiskohtaisemmat ohjeet elämän suhteen.

7.Kirja, josta toivoisin ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu: Kaikesta voi oppia jotain, mutta varmaan joku jota pidän arvomaailmani vastaisena. Esim.joku Anton La Veyn kirja. Tai kenties joku joka on vain yksinkertaisesti roskaa (paitsi Remot; nostalgista roskaa ei lasketa).

8.Kirja, jota luen parhaillaan: Eddings: Althalus (fantasiaa), Anna-Leena Härkönen: Juhannusvieras, Dunderfelt: Irti tunnekoukuista (Luen aina vähintään kolmea kirjaa yhtäaikaa. Tämä ei ole aivan tyypillinen tilanne, koska nyt "raskaampi" kirja puuttuu yöpöydältä.)

9.Kirja, jonka olen aikonut lukea: Chang: Mao, ja luenkin heti kun saan sen kirjastosta (olen jonottanut sitä jo kuukausia), Tuntematon sotilas on vielä lukematta myös.

Idols ja paha mieli

No niin, tuli se Idols katsottua, ja kuten arvelin, tulin lähinnä pahalle mielelle. Miten Suomen Idols-finaaliin on päässyt Kristiinan kaltainen "laulaja", ja vieläkin roikkuu mukana? Se on loukkaus muita finalisteja kohtaan!

1) Hän laulaa falskisti. Kyllä musikaalisuus olisi ehdoton minimivaatimus finaaliin.
2) Hän laulaa väärin laulujen sanat. Kiinnitin samaan huomiota jo viime kerralla. Ehkä kyse on siitä, ettei hän osaa englantia ja laulaa siksi laulut "siltä kuin ne kuulostavat", mutta eikö finaalia varten voisi kuitenkin opetella sanat oikein?
3) Hänen laulutaitonsa on keskinkertainen. Hän raiskaa järjestään hyviä pop-kappaleita yltämättä edes puoleen siitä mitä alkuperäisesittäjät.
4) Hän on täysin vailla karismaa. Ymmärtäisin hänen menestyksensä paremmin, jos keskinkertaista laulutaitoa kompensoisi karismaattinen tai muuten valovoimainen persoona, mutta näin ei ole. Hän ei edes hymyile juuri koskaan ja on olemukseltaan seinäruusu.

Huoh, no, onneksi se on vain yksi Idols-finaali. Jos harmistun tästä näin paljon, ehkä minun kannattaisi hankkia elämä? Onneksi luen juuri kirjaa nimeltä "Irti tunnekoukuista". Ehkä se auttaa myös idolsharmistukseen? :-)))

Onneksi Ari, Anna ja Kristian olivat hyviä niin kuin aina, vaikken pitänytkään heistä kenenkään lauluvalinnasta. Siinä on varmasti loppukolmikko jos enemmistöllä on yhtään makua. Panukin oli kieltämättä ihan hyvä. Kristiinan jatkoonpääsy harmittaa sikälikin, että Miia oli varmaotteinen ja hyvä laulaja, ei ehkä yhtä karismaattinen kuin nuo neljä edellä olevaa, mutta ihan toista tasoa kuin Kristiina. Viimeksi pudonnut Johanna taas oli sekä Miiaa että Kristiinaa parempi.

Ugh, olen puhunut.

Käänsin tänään muutaman rivin Genesistä hepreasta suomeksi ja sain kulutettua siihen yli tunnin. Kyllä kielessä on vielä opettelemista.

Ihanaa kun on perjantai! :-)

Tuesday, March 6, 2007

Miten Minä voin kohta olla keski-ikäinen?

Vietin hiljattain 30 -vuotispäiviäni. Olin hinkunut erilaiseen vaatetukseen pukeutumista pitkään ja mikäpä olisi parempi tapa toteuttaa unelmansa kuin järjestää itse naamiaiset! Tunnelma oli tiivis ja lämmin ja läheisten onnittelut lämmittivät mieltä. Oi kiitos!

Koin myös iloisen yllätyksen yllättävältä taholta: Kesken juhlien ovikello soi. Olin oikeaoppisesti varoittanut naapureita tulevista juhlista kirjein, ja siinä oven takana seisoi tuiki tuntematon pariskunta (toki olin heidät pihalla useita kertoja ohittanut) mukanaan kultanauhaan kiedottuna 5 levyä tummaa suklaata ja ystävällisesti onnitellen. Olin ihan silmät ymmyrkäisinä. Tämä tapahtui siis Helsingissä...

Tuntuu oikeasti erilaiselta olla tämän ikäinen. Nuoruus on peruuttamattomasti ohi. Ja niin saa ollakin. Aika aikaa kutakin, sanoi mummo kun avannosta kömpi.

Dr.Phil on mennyt sensaatiohakuisempaan suuntaan. Se on sääli.

Olenko tullut vanhaksi, kun 16 -vuotiaat Idols-kokelaat eivät jaksa oikein innostaa. Niin nuorilla ei vain mielestäni ole vielä riittävästi luonnetta ja presenceä estraadeille. Ja todennäköisesti kansa äänestää taas väärin niin kuin viime vuonnakin, kun kaksi ensimmäistä olivat molemmat ihan taviksia ja suosikkini Agnes jäi sen sijaan kolmanneksi. Ehkä ei pitäisi seurata koko kisaa, ettei tule taas pahalle tuulelle.

Uusi sarja Big Love on taattua viihdettä ja puolisynkeää ihmissuhdedraamaa. Jes!

Sunday, February 25, 2007

Tiikeri

Vanhemmuuteen kuuluu se, että oman lapsen tekemisiin suhtautuu suurella mielenkiinnolla. On klisee, että lapset ovat hauskoja, mutta ei sille mitään voi, että lapsi on vaan niin hassu. Kaksivuotias on mainiossa iässä. Mielikuvitus kukoistaa, ja kotonani onkin milloin prinsessa, naukuva kissa, pieni vauva, konttaava koira joka pyytää antamaan komentoja tai tiikeri joka sähisee ja kynsii. Kylpyammeessa on mörkö tai eteisessä leopardi. Kun kysyn tytöltä mitä hän piirtää, on vakiovastauksena "kummitus ja sika". Mistä lienee tarttunut. Aamulla tyttö sanoi yhtäkkiä vakavana: "Äiti, mä tykkään rock-musiikista". Hih, en muista tuollaista pitkää termiä käyttäneeni, mutta jostain ne nähtävästi tarttuvat.

Kysyin juuri tytöltä: Mikä sä olet? -Mä olen kissa ja mä olen tiikeri ja mä olen leijona ja mä olen hattu ja mä olen karhu ja mä olen mörkö ja mä mä olen elefantti -kuului litania.

Wednesday, February 21, 2007

Oman elämäni soundtrack

Elämäni ensimmäinen oma mp3-soitin. Ihanaa! olen liittynyt niiden nappikorvien joukkoon, jotka istuvat junissa ja dösissä omissa maailmoissaan epäsosiaalisina kiinnittämättä paljoakaan huomiota kanssaihmisiinsä. Korvanapeissa soi "oman elämäni soundtrack", joka tuo ihan uutta hohtoa kaikkeen. Se luo turvallisen välimatkan, musiikin luoman muurin minun ja maailman välille, se muuttaa tylsät odotushetket musiikinkuuntelutuokioiksi.

Eilen illalla kävi harvinainen tilanne. Näppäilin kännykälläni niin innokkaasti, että ajoin vahingossa juna-aseman ohi. Jouduin jäämään pois vieraalla juna-asemalla. Oli kylmä pimeä pakkasilta. Muita ihmisiä ei juuri näkynyt. Kuukin loisti poissaolollaan. Olin huomaavani mustan varjon vilahtavan aikataulustandin takana. Mutta sitten nappikuulokkeistani alkoi kuulua Maggie Reillyn heleä ääni. En ollut kuullut tätä vanhaa suosikkiani pitkään aikaan, ja mieleni parani oitis. "The last, that ever she saw him, carried away by the moonlight shadow..." Traaginen kappale ehkä mutta sopi täydellisesti tunnelmaan.

Friday, February 16, 2007

Murhaajien ihannointi kummastuttaa

Luin hiljattain Sofi Oksasen haastattelun, jossa tämä toi esille asian, jota olen itsekin joskus miettinyt. Nimittäin viimeisen kymmenen vuoden aikana virinneen neuvostonostalgian. On ihan ok fanittaa neuvostoliittoa, käyttää sirppi ja vasara -krääsää, laulaa lauluja ym. Mutta onko sama mahdollista toisen vastaavan dikatuurin, natsi-Saksan kohdalla? Ymmärrän täysin, ettei natsi-Saksaa pidä fanittaa, mutta samalla logiikalla myös toisen jopa miljoonia ihmisiä lahdanneen diktatuurin, Neuvostoliiton ihailijoiden kannattaisi katsoa kriittisesti peiliin. Väkisinkin tulee ajatus, että toisten murhaajien ihaileminen on sallitumpaa kuin toisten?

Toinen vastaava asia on, että monet totaalikieltäytyjät tai vastaavat rauhanaktivistit käyttävät Che Guevara -paitoja. Tässä on räikeä ristiriita. Che itse oli kova militaristi ja uskoi ja kannatti tappamista tarkoitusperiensä hyödyksi. Hän ei missään määrin sovellu rauhan tai pasifismin esikuvaksi, päin vastoin.

Wednesday, January 31, 2007

Nurinkurisia ajatuksia

Joskus mietin, teenkö asiat hieman nurinkurisessa järjestyksessä. Jos ajattelee vaikka opiskeluani: Olen tehnyt gradun ajat sitten. Nyt teen sitten mm. rästiin jääneitä peruskursseja.
Pakollisten kielikurssien suorittaminen on takkuillut, mutta nyt kun ensimmäistä kertaa olen innostunut kielen opiskelusta, se onkin heprea -noista kielistä jossain mielessä vaikein.
En mennyt isoseksi teini-iässä kuten muut, vaan vasta aikuisena.
Menin nuorena naimisiin; olin jo eronnut siinä vaiheessa kun ikätoverini alkoivat vasta mennä naimisiin.

Hmm...

Vaikka koen itseni pääasiassa joustavaksi ihmiseksi, joskus saatan "niuhottaa" pienissä asioissa. Kuten: Creative Zen mp3 -soittimet ovat mukavan näköisiä ja usein tarjouksessa -mutta en voi missään nimessä ostaa laitetta, jonka nimi on Zen...En halua buddhalaista käsitettä esineeseeni. Kaikki kunnioitus buddhalaisille, mutta itse olen kristitty.

Naurettavuuden huippu: Aikaisemmin minulla oli tapana esimerkiksi kirjoja ostaessani valita hyllyn takaosasta "näpelöimätön" kappale. Nykyään otan usein sen ensimmäisen, joka usein on hieman koirankorvilla -miksikö? -No koska jonkunhan se on otettava. Miksen minä voisi olla tuo uhrautuva ihminen...LOL! :-)))

Hih!

Saturday, January 20, 2007

Arkea

Arki on vienyt mennessään eikä blogin kirjoittamiseen ole ollut energiaa. Homehdun nykyään monta tuntia illassa muinaisheprean intensiivikurssilla -valtaisa haaste vaavulin hoidon kannalta. Kuka kumma on keksinyt heprean kirjaimet? Jokainen niistä on yhtä väkästä vailla samanlainen kuin muutama muu kirjain. Maailmassa on niin monta mahdollista muotoa, että miksi kaikista kirjaimista on tehty lähes samanlaisia koukeroita? Täytynee kehittää muistisääntöjä. Yläasteella en meinannut muistaa, että tinan kemiallinen merkki oli sn. Onneksi keksin tähän valtavan hyvän muistisäännön: Tina Turner -sn, eli Suuri Nainen. Nykyään tinan kemiallinen merkki on kullan ja hopean ohella ainoa minkä muistan. Hihii!

Elämässä kaikki hyvä perustuu kontrasteihin. Vapaa ei tunnu miltään ilman työtä, uusi paita ei tunnu miltään ilman niitä kauhtuneita kaapissa, hyvä ruoka ei tunnu miltään ellei tiedä ruoan voivan olla myös pahaa. Onko paha luotu maailmaan siksi, että hyvyys voisi loistaa? Saatana siksi että Jumalan hyvyys korostuisi? Alkeellista teologiaa, tiedän.

Sain luettua Kaikkeuden kivi-fantasiatrilogia loppuun ja nyt luen Narri-sarjan viimeistä osaa. Fantasia on virkistävä sukellus toisiin maailmoihin, jopa keskinkertainen sellainen. Luen paljon. Hiljattain koin lievän pettymyksen lukiessani Waltarin Valtakunnan salaisuuden. Odotin siltä paljon, mutta se ei ollutkaan Sinuhen veroinen. En jotenkin päässyt sen tunnelmaan mukaan, päähenkilön persoona ei koskettanut ja keskustelut tuntuivat toistavan itseään. Ehkä se käsittelee niin suurta aihetta -yrittää kuvata Jeesuksen elämää tavallisten aikalaisten silmin - että kirja, joka ei sorru sentimentaalisuuteen tai teennäisyyteen on todella vaikea tehdä. Toinen pettymys oli kolmisen vuotta sitten lukemani Coelhon Alkemisti. Tuo hehkutettu kirja oli mielestäni valtaisan tylsä ja sen filosofinen perusidea liian yksinkertainen ja valmiiksi pureskeltu. Ehkä en muutenkaan perusta niin paljon Coelhon tyyppisten kirjailijoiden "Kaikki uskonnot ovat yhtä oikeassa ja muutenkin samaa kamaa"-ajatuksesta. Luin samoihin aikoihin Anthony de Mellon kirjan Havahtuminen. Vaikkakaan sekään ei ole täysin oikeaoppinen, sain siitä sata kertaa enemmän ajatuksia. Kirjamaku on subjektiivinen asia. Hyvän kirjan maailma pysyy mielessä viikkoja ja hyvässä lykyssä tuo ajatteluun jotain lisää.