Tuesday, March 13, 2007

Persoonallisuustyypit

Persoonallisuustyyppiteoriat ovat mielenkiintoisia. Koen vain joskus ongelmaksi millä tasolla vastaisin, koska eri tasoilla vastatessa saa aika erilaisia tuloksia. Vastatako käytöksen, sisäisen maailman, itsessä asuvan pikkutytön vai järjen pohjalta. Joskus ne sekoittuvat toisiinsa ja eri elämänvaiheissa ne vaihtelevat.

Joka tapauksessa tein pitkästä aikaa Jungin persoonallisuustyyppeihin perustuvan testin. Sain tulokseksi, että olisin:

Ekstrovertti, intuitiivinen, tunteva, järjestelmällinen. Kuitenkin, kaikissa näissä myös toinen puoli oli aika voimakas. Tarkempaa luonnehdintaa en taida tähän laittaa.

On tärkeää määritellä itseään. Teen sitä koko ajan. Mutta on tärkeä myös huomata, ettei saa jäädä määritelmän vangiksi. Joskus käy niin, että jonkun asian verbalisoi ja sanoo voimakkaasti, jonka jälkeen asia alkaa "totuutena" elää omaa elämäänsä. Tämä verbalisoitu "totuus" vaikuttaa omassa päässä senkin jälkeen kun se ei enää ole totta. Samasta syystä läheiselle ihmiselle ei saisi riidassakaan sanoa ihan mitä tahansa.

Sanat ovat voimakkaita. Koen tarvetta sanoittaa elämääni koko ajan. Se taitaa ylipäänsä olla naisille tyypillisempää kuin miehille. Hesarissa oli hiljattain aiheesta "naisen kanssa" -sarjakuva.

Mutta joskus on oltava hiljaa. Ja tehtävä puhumisen sijaan.

3 comments:

Anonymous said...

Sanot että on tärkeää määritellä itseään. Miksi?

Fisutar said...

Huomasinpa vasta nyt tämän kysymyksen :-) Niin, olisi ehkä ollut parempi muotoilla lause siten että "Minulle on tärkeää määritellä itseäni", koska en ole ollenkaan varma että se on jotenkin universaalissa mielessä tärkeää. Itselleni se palvelee pyrkimystäni ymmärtää ja sanoittaa itseäni ja elämääni.

Deuce said...

Toisaalta eikä itsensä määritteleminen saata olla jollain tapaa vaarallista? Voi olla että omat ajatukseni ovat vain solmussa, mutta eikö itseään määritellessä saata jollain tapaa kadottaa sen oman "luonnollisen" minänsä?