Arkea

Arki on vienyt mennessään eikä blogin kirjoittamiseen ole ollut energiaa. Homehdun nykyään monta tuntia illassa muinaisheprean intensiivikurssilla -valtaisa haaste vaavulin hoidon kannalta. Kuka kumma on keksinyt heprean kirjaimet? Jokainen niistä on yhtä väkästä vailla samanlainen kuin muutama muu kirjain. Maailmassa on niin monta mahdollista muotoa, että miksi kaikista kirjaimista on tehty lähes samanlaisia koukeroita? Täytynee kehittää muistisääntöjä. Yläasteella en meinannut muistaa, että tinan kemiallinen merkki oli sn. Onneksi keksin tähän valtavan hyvän muistisäännön: Tina Turner -sn, eli Suuri Nainen. Nykyään tinan kemiallinen merkki on kullan ja hopean ohella ainoa minkä muistan. Hihii!

Elämässä kaikki hyvä perustuu kontrasteihin. Vapaa ei tunnu miltään ilman työtä, uusi paita ei tunnu miltään ilman niitä kauhtuneita kaapissa, hyvä ruoka ei tunnu miltään ellei tiedä ruoan voivan olla myös pahaa. Onko paha luotu maailmaan siksi, että hyvyys voisi loistaa? Saatana siksi että Jumalan hyvyys korostuisi? Alkeellista teologiaa, tiedän.

Sain luettua Kaikkeuden kivi-fantasiatrilogia loppuun ja nyt luen Narri-sarjan viimeistä osaa. Fantasia on virkistävä sukellus toisiin maailmoihin, jopa keskinkertainen sellainen. Luen paljon. Hiljattain koin lievän pettymyksen lukiessani Waltarin Valtakunnan salaisuuden. Odotin siltä paljon, mutta se ei ollutkaan Sinuhen veroinen. En jotenkin päässyt sen tunnelmaan mukaan, päähenkilön persoona ei koskettanut ja keskustelut tuntuivat toistavan itseään. Ehkä se käsittelee niin suurta aihetta -yrittää kuvata Jeesuksen elämää tavallisten aikalaisten silmin - että kirja, joka ei sorru sentimentaalisuuteen tai teennäisyyteen on todella vaikea tehdä. Toinen pettymys oli kolmisen vuotta sitten lukemani Coelhon Alkemisti. Tuo hehkutettu kirja oli mielestäni valtaisan tylsä ja sen filosofinen perusidea liian yksinkertainen ja valmiiksi pureskeltu. Ehkä en muutenkaan perusta niin paljon Coelhon tyyppisten kirjailijoiden "Kaikki uskonnot ovat yhtä oikeassa ja muutenkin samaa kamaa"-ajatuksesta. Luin samoihin aikoihin Anthony de Mellon kirjan Havahtuminen. Vaikkakaan sekään ei ole täysin oikeaoppinen, sain siitä sata kertaa enemmän ajatuksia. Kirjamaku on subjektiivinen asia. Hyvän kirjan maailma pysyy mielessä viikkoja ja hyvässä lykyssä tuo ajatteluun jotain lisää.