Friday, July 6, 2007

Suomalaisesta kulttuuriperinnöstä

En pitänyt Armi Ratian elämäkerran tyylistä. (Huom! Se on elämäkerta, ei elämänkerta, samoin kuin lukion psykan openi aikoinaan korosti että sana on samastua, ei samaistua ;-)).
Kirja oli kerrottu minä-muodossa siten, että 1979 kuollut Armi oli kertoja kuten Desperate Housewivesissä konsanaan. Ei kertojan ääntä voi teeskennellä olematta feikki! Anyway, tuon alkoholismiin kuolleen hankalan mutta innovatiivisen henkilön elämän tunteminen on suomalaista kulttuurihistoriaa ja siksi olen iloinen että luin sen.

Lukaisin myös tänään kirjan nimeltä Fundamentalisti vastoin tahtoaan. Se oli fiktiivinen mutta omiin kokemuksiin perustuva kirja nuoresta pakistanilaisesta muslimista Amerikassa WTC:n iskun aikaan. Btw, syyskuussa 2001 kävelin Helsingin keskustassa kun silloinen mieheni soitti että WTC:hen on iskeyt lentokone. Hän näki ilmeisesti toisen iskun sattumalta lähes suorana BBC:ltä. En ymmärtänyt asiaa. Kävelin juuri Helsingin WTC:n ohi ja mitään ei näkynyt....no, asian todellinen laita paljastui pian...

Kirja ei ollut huipusti kirjoitettu jos sitä ajattelee taiteena, mutta aihe oli erittäin mielenkiintoinen ja loppu ajatuksia herättävä. Oikeastaan suosittelen kirjaa, sen lukeminen kestää vain pari tuntia. Päähenkilö ei ollut kovin sympaattinen, mutta ei ollut hänen kuvailemansa Amerikkakaan. Onko toisen kulttuurin tai erilaisuuden täydellinen hyväksyminen syvällä sisimmässä todellisuudessa mahdotonta? Onko niin että ihminen vähintään heikolla hetkellä päätyy aina varjelemaan omaa tonttiaan? Kirja oli aika pessimistinen, mutta samalla voin löytää myös toivon näkökulman. Ehkä onkin ihan ok ja täysin inhimillistä, vaikka kaikki varjelevatkin omaa tonttiaan mikrotasolla, jos solidaarisuutta makrotasolla löytyykin niin paljon, että ihminen hahmottaa kokonaisuuden ja sen mukaanaan tuoman näkökulman? Koska maailma on globalisaation myötä yhä enemmän yksi kokonaisuus, on ymmärrettävä että solidaarisuus ja erilaisuuden salliminen on ainoa tie. Vieraisiin kulttuureihin on suhtauduttava lähtökohtaisesti positiivisesti. Niitä ei tarvitse ymmärtää eikä kaikilta osin edes hyväksyä, mutta ne on otettava sellaisena kuin ne ovat ja vältettävä riehumista.

Monikulttuurisuus ymmärretään usein väärin niin, että se tarkoittaa sitä että kulttuurit täytyy hävittää ja ihmiset tasapäistää kuten kommunismissa konsanaan. Monikulttuurisuus Suomessa muka johtaa siihen että Suvivirsi pitää hävittää kouluista ja hukata suomalainen kulttuuriperintö. Mutta todellinen monikulttuurisuus on sitä että kukin saa pitää oman kulttuurinsa ja ylpeänä toteuttaa sitä (Suomen lakien puitteissa tietysti). Ei siis negatiivista monikulttuurisuutta vaan positiivista!

No comments: