Monday, November 27, 2006

Ei elämästä selviä hengissä

Yllätin itseni tässä päivänä muutamana. Nimittäin minulle tuli oikeasti tippa linssiin kun kuulin Juankosken suuren pojan poismenosta. Juicessa oli asioita, joista en aina pitänyt. Hän tuli "vanhoilla päivillään" (vanhaksihan hän ei elänyt) hieman kyyniseksi, tai ehkä "positiivinen kyynisyys" sai myös hieman katkeruuden, omahyväisyyden ja liiallisen besserwisseriyden sävyjä, joita liiallinen alkoholinkäyttö voimisti. Juice ei välttämättä ollut suuri kokonaisuuksien näkijä. Silti Juicen ansioita niin verbaalitykittäjänä, nokkelien huomioiden tekijänä kuin haikeiden tunnelmien kuvaajana ei voi kiistää. Juicen balladeista monet, esim.Pyhä toimitus, Syys, Syksyn sävel ja 3.30 ovat vertaansa vailla olevia fiilistelyjä. Juice osasi hienosti tiivistää ihmisen haavoittuvuutta ja kaipuuta. Ja täytyy kyllä sanoa, että myös sympatiseerasin miestä. Juice oli ainoita laulajia, joiden kohdalla laulutaidottomuus ei häirinnyt minua ollenkaan. Yleensä olen tarkka laulajan äänestä ja sen puhtaudesta, mutta Juice oli omien laulujensa paras ja sydämeenkäyvin tulkki.

Juice liittyy tärkeänä osana lapsuuteeni, serkusvierailuihin ja automatkoihin. Legendaarinen "Midas" oli ainoa keino saada lausua lapsena tuo kielletty ja kiinnostava sana "paska". Balladien ohella olen pitänyt erityisesti levyistä "Ajan henki" ja "Dokumentti".

"Rakasta minua nyt kun kaikki muut ovat menneet, kun varjot hiipii yli lattian.
Minä riisun kengät pois sillä sinä olet palava pensas, hautajaiset seis vainaja puuttuu.
Varis lentää pellon yli eikä itke yhtään, kahvilat avaa ovensa vähitellen.
Tänään liikenteessä kuolee jonkun teräsvartalo, vieläkö meillä on kaljaa?"

Vetoaa ainakin minun slaavilaiseen mieleeni. Juice oli äijä!

2 comments:

Jussi Koski said...

Musta Juicen musiikki on aina ollu toisaalta junttia, toisaalta fiksua. Sinänsä en yleensä ole digaillut ihmisiä jotka diggailee Juicea, koska laatikoin ne helposti hieman junteiksi. Mutta jopa Juicen kirjallinen tuotanto oli ihan mielenkiintoista. Siis traumani on, että en itse-asiassa pidä Juicea juurikaan junttina, mutta jotenkin sen kuuntelijoita tapaan lokeroida siihen kategoriaan. Onpa mullakin ongelma ;)

Juicen sanoin: Jumala on. Voiko sitä paremmin tiivistää?

Fisutar said...

Heh, ongelmat on sullakin laatikoinneissas...musta Juicen fanitus on aina ollut tosi kaukana juntista. Ei suurin osa niistä viittauksista edes avaudu, jossei jonkin suuntaista valveutuneisuutta ole.

Ja se sitaatti menee: Jumala on, vaikka ei uskoisi :-)